Australian pääkaupungin lentokentällä ammuttu laukauksia – ampujan motiivit epäselvät

Australian Canberran lentokentällä ammuttiin laukauksia. Kukaan ei loukkaantunut, kertoo BBC.

Poliisin mukaan mies ampui laukauksia terminaalin lähtöselvitysalueella sunnuntaina iltapäivällä paikallista aikaa.

Australialaisten tiedotusvälineiden mukaan mies ampui noin viisi laukausta.

Mies pidätettiin nopeasti. Hänen motiivinsa ovat epäselvät.

Pääkaupungin lentokenttä evakuoitiin varotoimena.

Eräs silminnäkijä kertoi BBC:lle piiloutuneensa pöydän alle lentoaseman odotustilassa.

Toinen silminnäkijä Alison kertoi juuri laittaneensa laukkunsa turvatarkastushihnalle, kun ammuskelu alkoi.

– Olimme turvatarkastuksessa ja kuulimme ensimmäiset laukaukset. Käännyin ympäri ja näin miehen seisomassa. Hänellä oli pieni pistooli, joka oli suunnattu kohti autojen jättöpaikkaa, Alison sanoi Sydney Morning Herald lehdelle.

ABC:n toimittaja Lily Thomson kertoi kuulleensa laukaukset ja tajunneensa jonkin olevan vialla, kun ihmiset alkoivat huutaa "juoskaa".

– Näin isoäidin vauvan kanssa ja pelon hänen kasvoillaan, silloin tiesin kyseessä olevan jotain vakavaa.

– Niinpä me kaikki juoksimme. Minä jäin mummon ja vauvan luo ja piilouduin tiedotustiskin taakse. Jäimme sinne pariksi minuutiksi, kunnes turvamiehet käskivät meidän evakuoitua parkkipaikalle.

Thomson kertoi ihmisten piiloutuneen tuolien taakse. Hän sanoi tilanteen olleen Kauhistuttava.

Lentoja on peruttu ja aikatauluja on muutettu ampumisen jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat