Australian metsäpalot sytytetty tahallaan?

Australian poliisi aikoo perustaa erityisen yksikön etsimään tuhopolttajia, joiden poliisi epäilee sytyttäneen osan maassa riehuvista laajoista metsäpaloista.

Poliisin mukaan maan suurimman kaupungin Sydneyn saartaneista noin sadasta palosta neljääkymmentä ei pystytä selittämään, ja niitä epäillään tahallaan sytytetyiksi. Palot alkoivat riehua New South Walesin osavaltiossa joulupäivänä.
-Palon sytyttävä ei vaaranna vain omaisuutta vaan myös henkiä, osavaltion pääministeri Andrew Refshauge sanoi tiedotustilaisuudessa torstaina. Poliisin mukaan tuhopolttajien etsinnässä käytetään apuna muun muassa metsätutkijoita ja psykologeja. Muut palot ovat alkaneet ilmeisesti muun muassa salamaniskuista.

Metsäpalot ovat pahimmat sitten vuoden 1994. Silloinkin palot saarsivat Sydneyn, ja kaupungissa kuoli neljä ihmistä, jotka yrittivät pelastaa kotinsa tulelta.

Satoja evakuoitu

Satoja ihmisiä on jouduttu evakuoimaan, ja monet ovat valmiina lähtemään kodeistaan tarvittaessa. Noin 150 kotia on tuhoutunut, ja teitä ja rautateitä on poikki palojen vuoksi. Lisäksi viranomaiset arvioivat tuhansien villieläinten menehtyneen, vaikka satoja on myös onnistuttu pelastamaan. Palot riehuvat usean kansallispuiston alueella.

Sammutustöissä käytetään myös helikoptereita ja niihin osallistuu tuhansia palomiehiä ja vapaaehtoisia. Viilentynyt sää on helpottanut työtä tuulisen joulun jälkeen, mutta sammutuksen ennustettiin vievän viikkoja - varsinkin kun tuulen ennustetaan lähipäivinä taas voimistuvan ja lämpötilan nousevan jopa 40 asteeseen. -Tilanne ei tässä vaiheessa näytä hyvältä, osavaltion ilmatieteen laitoksen apulaisaluejohtaja John Colquhoun sanoi.

Palot riehuvat satojen kilometrien alueella Sydneyn länsi- ja eteläpuolella läheisiltä vuorilta aina rannikolle asti. Vakuutusyhtiöt ovat arvioineet vahingot vähintään kymmenien miljoonien arvoisiksi. Myös pääkaupunki Canberra oli aiemmin saarroksissa, mutta torstaina sen ympäristön paloista suurin osa oli sammutettu. Palot eivät ole toistaiseksi vaatineet ihmishenkiä, mutta kymmenet palomiehet ovat joutuneet sairaalahoitoon hengitettyään savua.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat