Australian maastopaloissa hetkellinen helpotus?

Tilanne Australian pääkaupunkia Canberraa piinaavissa metsäpaloissa on tänään hieman helpottanut kun lämpötila laski ja tuulet tyyntyivät.

Hengähdystauko voi kuitenkin jäädä lyhytaikaiseksi, sillä jo huomiseksi on luvassa lähes 40 asteen lämpötiloja ja kovaa tuulta, joka voi saada kytevät palopesäkkeet leimahtamaan uudelleen liekkeihin.

Canberran tänään yllättäneen palon seurauksena on kuollut jo neljä ihmistä ja yli 300 on joutunut sairaalahoitoon. Tuhoutuneiden talojen määräksi arvioidaan noin 400. Yli 2500 ihmistä on evakuoitu kodeistaan.

Tilanteeseen sunnuntaina tutustunut pääministeri John Howard hämmästeli tuhojen laajuutta: -Olen nähnyt monien metsäpalojen jälkiä Australiassa, ja tämä on ylivoimaisesti pahinta. Howard kiitteli pelastusmiehistöjä siitä, ettei tuhoisa palo ole vaatinut enempää kuolonuhreja.

Joka neljäs vailla sähköä

Savuavien autojen ja talojen raunioiden lisäksi palot ovat jättäneet taakseen tuhoutuneita voimalinjoja, minkä johdosta joka neljäs Canberran 300 000 asukkaasta oli tänään ilman sähköä.

Auringonvaloakaan ei ollut monin paikoin tarjolla kitkerän mustan savun peitettyä taivaan. Canberran läheisyydessä jo pidempään palaneiden metsäpalojen raju leviäminen pääkaupunkiin yllätti viranomaiset täysin.

Pääkaupunkialueen pääministerin Jon Stanhopen mukaan tuuli ajoi tulirintamaa vauhdilla, jossa oli mahdotonta pysyä perässä. Paloautoja ei yksinkertaisesti riittänyt kaikkialle, kun sadat talot syttyivät tuleen yhtäaikaa. -Tällaista sattuu ehkä kerran sadassa tai kahdessa sadassa vuodessa, Stanhope päivitteli.

Paloja on ruokkinut tuulien ja helteen lisäksi ennätyksellinen kuivuus, joka vaivaa erityisesti Australian kaakkoiskolkkaa. Canberrassakin vedenkäyttöä on jouduttu rajoittamaan ensimmäistä kertaa 30 vuoteen.

Metsäpalojen arvioidaan aiheuttaneen jo nyt satojen miljoonien Australian dollareiden vahingot. Tappioluetteloon on kirjattu muun muassa historiallinen Mount Stromlon observatorio, jonka kaukoputket, tietokoneet, arkistot ja rakennukset tuhoutuivat täysin.

(MTV3-STT-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat