Australian hallitus pahoitteli alkuperäisasukkaiden kohtaloa

Australian pääministeri John Howard on ilmaissut pahoittelunsa maan alkuperäisasukkaille menneiden
sukupolvien epäoikeudenmukaisista teoista. Howard sanoo hallituksen olevan "syvästi ja vilpittömästi pahoillaan" vuosikymmeniä jatkuneesta kulttuurisesta sorrosta, jota hän kuvaili "Australian historian häpeällisimmäksi vaiheeksi".

Anteeksipyyntöä olivat vaatineet maan kymmenettuhannet alkuasukkaat, jotka 70-luvulle asti jatkuneella kulttuurisen mukauttamisen kaudella riistettiin perheidensä keskuudesta "eurooppalaisen sivistyksen pariin". Pahoittelu esitettiin kaksi vuotta jatkuneen kädenväännön ja painostuksen jälkeen. Hallitus on vastustanut alkuasukkaiden vaatimaa muodollista anteeksipyyntöä, koska se on pelännyt anteeksipyynnön synnyttävän korvausvaatimusten aallon.

Nyt esitetyssä pahoittelussa konservatiivien pääministeri varoi tarkkaan käyttämästä sanaa "anteeksi". Hänen mielestään nykyistä hallitusta ei voi pitää vastuullisena aiempien sukupolvien teoista eikä se siksi ole velvollinen maksamaan korvauksia sorretuille.

Australian aborginaaleja

Pahoittelu ei riitä

Hallituksen sovitteluyritys aiheutti heti tuoreeltaan närkästystä alkuperäisväestön keskuudessa. Monet vaativat selkeää anteeksipyyntöä ja syyttivät pääministeriä sanojen vääntelystä. -Tämä ei riitä minulle tai muille perheistään riistetyille.

Hänen täytyy pyytää anteeksi, ei mitään sanoilla leikkimistä tai lainopillisia fraaseja, jotka on tarkoitettu päästämään hänet pälkähästä, sanoi sorrettua alkuperäisväestöä edustava Tracker Tilmouth.

Joidenkin mielestä osittainen anteeksipyyntö on vain hallituksen yritys välttää korvausvaatimukset ja hiljentää tyytymätön väestönosa ennen ensi vuoden Sydneyn olympialaisia. Sen sijaan Australian parlamentin ainoa alkuperäisasukas Aden Ridgeway sanoi aiemmin tällä viikolla, että vilpitön pahoittelu loukatuille voidaan hyväksyä. Ridgeway tosin totesi, että hän itse ei ole joutunut riiston uhriksi.

Tappio korvaustaistelussa

Alkuperäisasukkaiden taistelu korvauksista sai vakavan takaiskun tänään, kun traumaattisista oireista kärsivä nainen hävisi 11 vuotta kestäneen oikeustaistelun New South Walesin osavaltiota vastaan. 56-vuotias Joy Williams vietiin lapsena perheestään ja sijoitettiin kasvatuslaitokseen. Myöhemmin hän omien sanojensa mukaan joutui seksuaalisen, fyysisen ja psyykkisen hyväksikäytön kohteeksi.

Korkeimman oikeuden tuomari Alan Abadee katsoi kuitenkin, ettei 90-luvun moraalia voida soveltaa 40-luvun yhteiskuntaan, jonka arvot ja tavat olivat erilaiset. Tuomiossa todettiin, että viranomaiset uskoivat tuolloin toimineensa alkuperäisväestön parhaaksi. Rahallisen korvauksen sijasta Australian hallitus on tarjonnut riiston uhreille terapiaa ja auttanut rahoittamaan kansallista verkostoa, jonka tarkoituksena on yhdistää erotetut perheet.

"Varastettu sukupolvi"

Keskustelu korvauksista ja anteeksipyynnöstä alkoi toukokuussa 1997, jolloin julkaistiin alkuasukasperheiden erottamista käsittelevä raportti "Varastettu sukupolvi". Korkeimman oikeuden entisen tuomarin sir Robert Wilsonin laatimassa 700-sivuisessa raportissa paljastettiin, että perheistään erotetut alkuasukaslapset sijoitettiin usein eurooppalaisiin kasvatuslaitoksiin tai valkoisten koteihin ja tiloille halpatyövoimaksi.

"Sopeuttamispolitiikkaa" harjoitettiin vuosina 1880-1970. Ihmisoikeusjärjestöt puhuvat kansanmurhasta, joka on jättänyt tuhansille riistetyille henkisiä ja fyysisiä vammoja.

Nykyään alkuasukkaat muodostavat 2,1 prosenttia Australian 19-miljoonaisesta väestöstä. He ovat maan jälkeenjäänein kansanryhmä niin elinajalla, lapsikuolleisuudella, työttömyydellä kuin rikollisuus- ja alkoholisoitumistilastoilla mitattuna.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat