Australialaistutkijat uskovat löytäneensä parannuskeinon allergioille – Brittiprofessori toppuuttelee lupaamasta liikoja

Independent-lehti kirjoittaa, että australialaiset tiedemiehet uskovat löytäneensä hoitokeinon vaikeaan ruoka-allergiaan, kuten pähkinä- ja äyriäisyliherkkyyteen.

Tiedemiesten mukaan he ovat onnistuneet kääntämään allergiareseptorit off-asentoon hiiritesteissä geeniterapian avulla. Tutkijoiden mukaan samaa menetelmää voitaisiin käyttää myös astman hoidossa. Tutkijoiden mukaan menetelmää voidaan kokeilla ihmisiin viiden-kuuden vuoden kuluessa.

Professori Adnan Custovic Imperial College Londonista pitää australialaistutkimusta hyvin mielenkiintoisena lähestymistapana allergioiden nujertamiseen. Hän kuitenkin muistuttaa, että testit hiirillä ja ihmisillä ovat eri asia.

– Me voimme ehkä parantaa hiirten allergioita, muttemme silti välttämättä ihmisten, sillä mekanismi ei ole aivan sama. Aika tosin näyttää, toimiiko tämä menetelmä lopulta ihmisille, Custovic sanoo. 

Custovic kritisoi australialaistutkijoita ylioptimistisuudesta. Hänen mukaansa esimerkiksi ihmisille, jotka kärsivät astmasta, ei pitäisi antaa epärealistisia odotuksia parantumisesta.

Astmatutkija, tohtori Erika Kennington uskoo australialaisten kehittämään menetelmään vahvemmin.

– Uskon, että tämä on astmatutkimuksessa hyvin potentiaalinen askel, Kennington sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat