Aurinko paistoi paaville Washingtonissa

Paavi Benedictus XVI:n tervetuliaisseremoniat Washingtonissa olivat yhdet suurimmista mitä Valkoisessa talossa on koskaan järjestetty. Ne vietettiin kirkkaassa keväisessä auringonpaisteessa talon etelänurmikolla.

Tämänkertainen pääsylippu Valkoiseen taloon on ollut yksi halutuimmista kutsuista vuosiin. Paikalle saapui 9000 kutsuvierasta ja kolmisentuhatta Valkoisen talon kulkuluvan haltijaa vieraineen.

Innostunut väkijoukko puhkesi epäviralliseen onnittelulauluun paavin 81-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Laulu kirvoitti paavilta hymyn ja vilkutuksen.

- Syntymäpäivät vietetään yleensä ystävien parissa ja te päätitte jakaa sen meidän kanssamme, kiitteli presidentti George W. Bush tervetuliaispuheessa.

Hän korosti siinä myös amerikkalaisten uskoa.

- Olemme yksi maailman uskonnollisimpia maita, hän mainosti.

Paavi kehotti diplomatiaan

Paavin ja Bushin kahdenkeskisen tapaamisen puheenaiheiksi oli listattu Irakin sota, kuolemanrangaistus, tulevat vaalit ja Yhdysvaltain siirtolaispolitiikka.

Valtaosa Yhdysvaltoihin saapuvista laittomista siirtolaisista on latinoja ja heistä suurin osa on hartaita katolilaisia. Puheessaan paavi viittasi levottomaan maailmantilanteeseen, vaikka ei puhunutkaan suoraan Irakista.

- Yhdysvallat on perinteisesti näyttäytynyt avokätisenä välittömän avun tarpeessa oleville, vaalinut kehitystä, ja tarjonnut helpotusta katastrofien uhreille, paavi sanoi.

Hän sanoi uskovansa, että Bush on "kärsivällinen diplomaattisten ongelmanratkaisujen kanssa". Paavin tiedottajat muistuttivat kuitenkin jo ennakkoon, että vierailun virallinen motto on "Kristus on toivomme".

Heidän mukaansa epävirallinen motto on "tämä ei ole poliittinen tapahtuma". He painottivat tällä sitä, ettei paavi ole valtionpäämies tai poliitikko vaan uskonnollinen johtaja.

Paavi ei jäänyt illalliselle

Valkoisen talon vierailun jälkeen tavallisilla amerikkalaisilla oli ensimmäinen mahdollisuus nähdä vilahdus paavista. Hän lähti pois tiukassa turvasaattueessa kuuluisalla ajoneuvollaan kohti asuinpaikkaansa, ja reitin varsi oli tiuhasti kansoitettu hyvissä ajoin.

Turvatoimet olivat mittavat, lukuisia teitä oli suljettu ja huomiseksi oli odotettavissa vieläkin pahempi liikennemylläkkä. Paavin stadionmessun ajaksi suljetaan melkoinen määrä keskustan teitä, minkä lisäksi vesi- ja ilmaliikennettä pääkaupungissa rajoitetaan rankalla kädellä.

Tänä iltana Valkoisessa talossa järjestetään juhlaillalliset paavin kunniaksi, mutta itse syntymäpäiväsankari ei ole paikalla. Illallisen aikaan paavi tapaa Yhdysvaltain piispoja.

Vierasjoukko nauttii kuitenkin saksalaissyntyisen paavin kunniaksi baijerilaisia herkkuja.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat