Mainos

Auraraivo repesi: Mikä saa ihmisen räyhäämään lumenauraajille ja uhkaamaan väkivallalla? "Yksittäisillä alueilla monia kertoja päivässä"

7:02
MTV Uutisten Mika Tommola vieraili katsomassa, miltä lumipuhuri näytti auraajien silmin.

Helsingin katuja hoitavat auraajat ovat saaneet riesakseen hankalasti käyttäytyviä kansalaisia. Pahimmillaan auraajia on jopa uhattu fyysisellä väkivallalla.

Ylläpitoinsinööri Tarja Myller vahvistaa asian: lumen ja loskan keskellä urakoivat auraajat ovat joutuneet keskelle kuohuntatilanteita.

– Ihmiset ovat seisseet kädet levällään koneiden edessä, eivätkä koneet ole päässeet liikkumaan. Kuljettajat eivät ole pystyneet tekemään työtään, Myller kertoo.

Usein työtä häirinneillä henkilöillä on ollut sanottavaa, toiveita ja ohjeistuksia auraajille. Myller painottaa, että kaupungilla ja urakoitsijoilla on työohjeistus ja -järjestys, jonka mukaan auraustyötä tehdään.

– Näitä on yksittäisillä alueilla monia kertoja päivässä, Myller huokaa.

"Teemme asukkaiden parhaaksi työtä"

Helsingin kaupunkiympäristö tviittasi eilen rajuista tilanteista. Kaupungin kilpailuttamalla alueella toimivan yksityisen urakoitsijan auraajia on pahimmillaan jopa uhattu väkivallalla.

Myller vahvistaa, että väkivallalla uhkailua ja kalustossa roikkumista on esiintynyt, muttei tunne tapauksia tarkemmin.

– Henkistä väkivaltaa on todella paljon. On syyttelyä ja haukkumista, myös asiakaspalvelua myöten. Se on valitettavaa, kun kuitenkin teemme asukkaiden parhaaksi työtä ja yritämme palauttaa liikenteen sujuvuuden, Myller miettii.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja