Aura jatkoi Sonera-selvityksiä

Eduskunnan kolme valiokuntaa sai tänään selvityksen Soneran osakeannista ja entisen pääjohtajan Pekka Vennamon osakejärjestelyistä. Talousvaliokunnan, valtiovarainvaliokunnan ja liikennevaliokunnan yhteiskokouksessa esiintyivät liikenneministeri Matti Aura ja hallitusneuvos Samuli Haapasalo. Kaikki valiokunnat aikovat vielä jatkaa asian käsittelyä kuulemalla asiantuntijoita ja mm. annin järjestäjiä. Tavoitteena on laatia liikenneministeriölle erilliset lausunnot tai kirjelmät, jos niitä pidetään tarpeellisena.

Mitään varsinaisesti uutta ei kuulemistilaisuudessa tullut esille. Ministeri Aura piti tiukasti kiinni siitä, että ajankohta annin järjestämiselle oli oikea ja hintahaarukka silloisissa oloissa oikein tehty. Hän puolusti myös yksityisten ja institutionaalisten sijoittajien välistä suhdetta ja vakuutti, että yrityksen johto on järkevää sitouttaa yhtiöön.

Talousvaliokunta saanee Sonera-kysymyksen käsittelyn valmiiksi ensi viikolla. Silloin todetaan, onko syytä laatia jonkinlainen kannanotto.

Ulkomainen omistus on yhä arvoitus

Myös Soneran hallintoneuvostolle jaettiin tänään tietoa yhtiön osakeannista. Hallintoneuvoston puheenjohtaja Aapo Saari (kesk.) kuvaili liikenneministeriön ja annin järjestäjien antamaa informaatiota seikkaperäiseksi, vaikka mitään uutta ei silläkään taholla ilmennyt.

Hallintoneuvoston ei ole mahdollista selvittää, kenelle pankkien hallintarekisteriin merkityt kymmenet miljoonat Soneran osakkeet ovat lopulta päätyneet. Yksin Meritan rekisterissä on yli 74,5 miljoonaa tällaista osaketta.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat