Auerin asianajaja: Nauhalla kuuluu, kuka puhuu

Aviomiehensä murhasta elinkautiseen vankeuteen tuomitun Anneli Auerin asianajaja Juha Manner sanoo uusien todisteiden vahvistavan epäilystä ulkopuolisesta surmaajasta.

Auerin puolustus on lähettänyt Vaasan hovioikeudelle laadultaan parannetun hätäkeskuspuhelunauhoitteen.

- Kyse on paremmasta versiosta, josta erottuu selkeämmin, kuka puhuu.

Manner ei halua ottaa kantaa uuden todisteen painoarvoon hovioikeudessa.

- Sanoisin, että uudella nauhoitteella ei ole poissuljettu sitä mahdollisuutta, ettei huoneistossa olisi ollut ulkopuolista henkilöä.

Puolustus tuo hoviin myös kaksi uutta asiantuntijalausuntoa.

- Lausunnoissa on perusteellinen analysointi hätäkeskusnauhoitteen äänistä. Analyysin mukaan on ajallisesti mahdotonta, että Auer olisi surmatyön tekijä.

Hovioikeudelle toimitetaan myös Auerin naapurin sähköpostiviesti, jossa naapuri kertoo, ettei pariskunnalla ollut avioeroaikeita.

- Sähköposti on mukana selittämässä motiivin puuttumista.

Satakunnan käräjäoikeudessa keskeisin todiste Auerin syyllisyydestä oli syytetyn hätäkeskukseen soittama hätäpuhelu. Käräjäoikeus katsoi sen perusteella, ettei huoneistossa ollut ulkopuolisia sinä yönä, jona Auerin aviomies Jukka Lahti kuoli pariskunnan kotona Satakunnan Ulvilassa. Pariskunnan riitaisuutta on myös pidetty motiivina murhaan.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat