Auer-jutun loppulausunnot saatetaan salata

Ulvilan murhakäräjien varsinainen käsittelyosuus on päättynyt. Uudelleen käräjille palautettua juttua on käsitelty nyt seitsemän viikon ajan.

Viimeisenä päivänä oikeus kuuli muun muassa ääniasiantuntijaa, jonka mukaan hätäkeskusnauhoite ei sulje pois ulkopuolista tekijää.

Iltapäivällä kuultavana oli 30 vuotta psykologina toiminut nainen, joka on erikoistunut oikeuspsykologiaan. Syyttäjän kutsuman psykologi korosti kommentoivansa juttua yleisellä tasolla. Hänen mukaansa lapset muistavat traumaattiset tapahtumat poikkeuksellisen hyvin, mutta joskus muistikuvat voivat olla katkeilevia.

Psykologi kritisoi puolustuksen tilaamaa tutkimusta, jossa selvitettiin lapsen mahdollisuutta kykyä muistaa irrallisia ääniä. Koe oli tehty laboratoriossa, ja psykologin mukaan se eroaa huomattavasti siitä ympäristöstä, mihin lapset ovat tottuneet kotonaan.

Hätäkeskusnauhalla Anneli Auer on kysynyt lapseltaan "lähtikse jo", ja lapsi on vastannut myöntävästi. Puolustukselle vastanneen psykologin mukaan tällä ei voida päätellä, että lapsi todella näki talossa jonkun ulkopuolisen.

"Valemuistoja helppo istuttaa lapsiin"

Psykologi viittaa useisiin tutkimuksiin, joissa on todettu, että ihmisten mieliin on helppo istuttaa valemuistoja.

– Tällaisen syntyminen voisi olla mahdollista myös tässä tilanteessa, psykologi kertoo.

Tutkimusten mukaan lapsille syntyy vääriä muistikuvia helpommin kuin aikuisille. Psykologi nostaa esimerkiksi eloisat valemuistot siitä, että ihmiset ovat muistaneet tulleensa avaruusolentojen sieppaamiksi. Psykologi pitää myös periaatteessa mahdollisena, että valemuistot voivat syntyä lasten keskinäisissä kanssakäymisissä.

Jutun loppulausunnot annetaan ensi tiistaina. Ne saatetaan salata kokonaan, sillä osa materiaalista on salaista. Osapuolet saivat maanantaihin asti harkinta-aikaa, voiko loppulausunnot antaa kahdessa osassa, julkisessa ja salaisessa.

Käräjäoikeuden tuomiota saadaan odottaa vielä viikkoja.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat