Atria varoittaa kevätkesän heikentyneestä tuloksesta

Raaka-aineiden hintojen nousu rasittaa erityisesti valmisruokateollisuutta. Myös kylmä kevät on laskenut lihavalmiseteiden kysyntää, kerrotaan Atriasta.

Lihayhtiö Atria varoittaa huhti-kesäkuun tuloksensa jäävän vuoden takaista heikommaksi.

Suurin syy viime vuoden kevätkesää heikompaan tulokseen on Atrian toimitusjohtajan Seppo Paatelaisen mukaan se, että yhtiö sai viime vuonna kolme miljoonaa euroa ylimääräistä, kirjanpidollista tuloa. Se liittyi työkyvyttömyyseläkkeisiin, joita koskeva ohjeistus on muuttunut. Ylimääräinen tulo viime vuodelle tuli eläkevarausten purkamisesta.

Yhtiö kertoo pörssitiedotteessaan myös, että raaka-aineiden hinnat ovat kasvaneet voimakkaasti. Hintojen nousu rasittaa erityisesti valmisruokateollisuutta. Atria nimeää odotettua heikomman tuloksen syyksi myös kylmän kevään, jonka vuoksi lihavalmisteiden kysyntä ei ole ollut odotetunlainen.

Tulos on heikentynyt erityisesti Ruotsin tytäryhtiössä Lithellsissä. Lithellsin toimitusjohtaja Matti Karppinen kertoi kesäkuun alussa siirtyvänsä elintarvike- ja rehuyhtiö Lännen tehtaiden toimitusjohtajaksi syyskuussa.

Atria kertoi positiivisista tulosodotuksista ja liikevaihtonsa kasvusta huhtikuun lopussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat