Atria ja HK Ruokatalo perustavat yhteisen kalkkunayhtiön

Yhtiöt haluavat tehostaa kalkkunaliiketoimintaa, joka on jäänyt broilerin varjoon. Länsi-Kalkkuna aloittaa toimintansa ensi vuonna.

HK Ruokatalo ja Atria perustavat yhteisen kalkkunanlihan tuotantoyhtiön. Länsi-Kalkkuna-niminen yhtiö aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa.

Keskittämisellä yhtiöt kaavailevat parantavansa kalkkunaliiketoiminnan nykyisellään heikkoa kannattavuutta. Yhtiöt ovat laskeneet, että yhdistäminen tuottaa kahden miljoonan euron säästöt.

- Broileri on selvästi valta-asemassa. Tämän järjestelyn päätavoite oli saada kilpailukykyisempi teollinen bisnes kalkkunaliiketoimintaan. Tuontia on tullut jatkuvasti lisää. Se on tehnyt meidän elämää vähän ahtaaksi, sanoo HK Ruokatalon siipikarjaliiketoiminnan johtaja Reijo Kiskola.

Kalkkunoiden hautomo tulee Jalasjärvelle Atrian nykyiseen hautomoon, ja HK:n nykyinen hautomo Mynämäellä lakkautetaan. Kalkkunoiden teurastukset ja leikkuu puolestaan siirtyvät HK Ruokatalon Säkylän teurastamoon. Atria lopettaa kalkkunoiden teurastuksen ja leikkuun Nurmossa.

Länsi-Kalkkunan työntekijämäärä tarkentuu syksyn aikana, kun kummastakin yhtiöstä kalkkunaliiketoiminnassa mukana olevat henkilöt siirtyvät uuden yhtiön palvelukseen.

Atrialla järjestely koskee noin kuuttakymmentä ihmistä ja HK Ruokatalolla samansuuruista joukkoa.

Atria on tällä hetkellä tuorekalkkunamarkkinoiden selvä johtaja.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat