Atria aloittaa mittavat yt-neuvottelut

Atria käynnistää laajan tehostamisohjelman toimintojensa uudelleenjärjestelemiseksi Suomessa. Yhtiö aloittaa yt-neuvottelut yhteensä noin 230 henkilön vähentämiseksi.

Alustavan suunnitelman mukaan Atrian Forssan tuotantolaitoksen logistiset toiminnot ja lihavalmistetuotanto siirrettäisiin Nurmoon. Forssan tehtaan henkilöstömäärä laskisi reilusta 170:stä noin 80:een.

Atria suunnittelee myös Kannuksessa Keski-Pohjanmaalla toimivan naudanteurastuksen ja leikkuun siirtämistä Kauhajoen ja Kuopion tuotantolaitoksiin. Liha-Pouttu Oy:n, A-Tuottajat Oy:n ja A-Rehu Oy:n henkilöstömäärät vähenisivät yhteensä noin 140:llä. Käytännössä tämä tarkoittaisi Atrian toiminnan loppumista Kannuksessa.

Mahdollisten järjestelyiden myötä syntyy Atrian muihin Suomen tuotantolaitoksiin - ennen muuta Nurmoon Seinäjoen kupeeseen - noin 60 uutta työpaikkaa, joten henkilöstön nettovähennys on yhtiön mukaan noin 170.

Yt-neuvottelujen kohteena olevalle henkilöstölle tarjotaan mahdollisuutta siirtyä töihin Atrian muihin tuotantolaitoksiin Suomessa.

Hyvä tulos ei auttanut

Atria teki viime vuonna hyvän tuloksen, mutta se ei riittänyt estämään uudelleenjärjestelyjä. Yhtiö teki voittoa 81 miljoonaa euroa, kun liikevaihtoa kertyi 1,3 miljardia euroa.

- Menneisyys on menneisyyttä ja tulevaisuus on tulevaisuutta. Meidän täytyy pitää rakenteet ja toimintamallit sellaisina, että yritys on kilpailukykyinen ja tulosta tekevä myös jatkossa, Atria Suomen toimitusjohtaja Juha Gröhn sanoo.

Gröhnin mukaan elintarviketeollisuuden kustannuspaineet näyttävät nyt sellaisilta, että virtaviivaistamista ja tehostamista tarvitaan.

- Raaka-aineiden hinnannousun siirtäminen myyntihintoihin on kohtuullisen haastavaa. Ruoan hinnannousu ei merkitse tuottajille parempia katteita vaan pikemminkin päinvastoin, Gröhn arvioi.

Atria on laajentanut toimintaansa voimakkaasti Pietarissa viime aikoina. Nämä ratkaisut eivät Gröhnin mukaan ole vaikuttaneet nyt aloitettaviin yt-neuvotteluihin.

- Venäjän toiminta on ihan erillistä, nämä ovat ihan eri asioita, Gröhn sanoo.

Atria työllistää Suomessa noin 2500 henkeä. Kaikkiaan konsernilla on noin 6000 työntekijää, joista Ruotsissa ja Venäjällä molemmissa noin 1500 ja Baltiassa noin 500.

Gröhnin mukaan lihatuoteteollisuuden henkilöstömäärät vaihtelevat vilkkaasti sesonkien mukana. Esimerkiksi Nurmon tehtaalle ollaan kesäsesongiksi palkkaamassa lähes 700 kesätyöntekijää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat