Atlantis-sukkulan laukaisu siirtyy vaurioiden vuoksi

Raesateessa vaurioitunut avaruussukkula Atlantis lähetetään avaruuteen useita viikkoja myöhässä, kertoo Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa.

Atlantis

Nasa siirsi raesateesta koituneiden vaurioiden vuoksi Atlantis -sukkulan pois laukaisualustaltaan myöhään illalla Suomen aikaa. Nasan mukaan vauriot ovat niin pahoja, että sukkulan ensi kuuksi suunniteltu laukaisu avaruuteen viivästyy.

Kennedyn avaruuskeskuksen alueella raivosi maanantaina voimakas ukkosmyrsky. Vaikka sukkula oli suurelta osin suojattu metallirakenteilla, olivat polttoainetankki ja kaksi rakettimoottoria säiden armoilla.

Sukkulaa huoltavat insinöörit huomasivat vauriot eilen tutkiessaan sukkulaa kauko-ohjattavilla kameroilla. Sukkulan oli määrä lähteä avaruuteen maaliskuun puolivälissä ja viedä kansainväliselle ISS-avaruusasemalle uusi voimanlähde.

Nasa on kuluttanut yli miljoona dollaria korjatakseen polttoainetankkien vikoja sen jälkeen kun seitsemän astronauttia sai surmansa avaruussukkula Columbian räjähdettyä paluumatkalla ilmakehään vuonna 1995. Turman aiheutti polttoainetankista irronnut eristeen kappale, joka vaurioitti sukkulan siiven rakenteita.

Vuonna 1995 avaruussukkulassa huomattiin myös pienempiä ja varsin noloja vikoja. Lähtövalmis sukkula jouduttiin palauttamaan takaisin korjaamohalliin sen jälkeen kun tikat olivat hakanneet kymmenittäin reikiä avaruussukkulan eristeisiin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat