Atlantassa etsitään "valkoista amerikkalaista"

Atlantan pommitutkimukset keskittyivät tänään "valkoisen amerikkalaisen miehen" etsintöihin. Näin kuvasi liittovaltion poliisi FBI henkilöä, joka soitti poliisille ja varoitti pommista lauantain vastaisena yönä puolisen tuntia ennen räjähdystä. Tutkimuksissa ei toistaiseksi ole tapahtunut mitään ratkaisevaa.

Tutkimusten jatkuessa Atlantan turvatoimia on vahvistettu. CNN-television mukaan kaupunkiin on tulossa 10 000 uutta kansalliskaartilaista siellä jo olevien noin 35 000 miehen vahvuisten joukkojen lisäksi.

Pommiräjäytystä on seurannut myös joukko vääriä hälytyksiä, jotka ovat työllistäneet poliisia. Muun muassa ostoskeskus ja metroasema jouduttiin tyhjentämään, mutta mitään pommia ei löytynyt.

Tutkijat epäilevät amerikkalaisia oikeistolaisryhmiä

Tutkijat uskovat yhä enemmän mahdollisuuteen, että kahden ihmisen hengen vaatineen räjäytyksen takana on mitä todennäköisimmin jokin oikeistolainen kotimainen ryhmä, kertoivat tutkimuksia läheltä seuranneet lähteet.

Räjähdyksessä käytetty omatekoinen putkipommi on suosittu ase Yhdysvalloissa nopeasti lisääntyneiden väkivaltaan taipuvien oikeistolaisten ryhmien keskuudessa.

Erilaisia oikeistolaisia ryhmiä toimii käytännöllisesti katsottuna maan kaikissa 50 osavaltiossa. Kaikki eivät kuitenkaan harjoita suoraa väkivaltaa, vaan osa vastustaa esimerkiksi verojen maksamista.

Viranomaiset etsivät skinheadeja

Viranomaiset puolestaan sanoivat jäljittävänsä mm. erästä räjähdyspaikalla nähtyä skinhead-ryhmää, jolla on väkivaltainen maine. Televisiotoimittajat kertoivat nähneensä ryhmän valkoisia miehiä juoksevan pois paikalta riemuissaan ja käsiään taputtaen.

Räjähdyspaikalta kerätty todistusaineisto on lähetetty Washingtoniin FBI:n tarkempia tutkimuksia varten. Myös Georgian osavaltion asiantuntijat auttavat tutkimuksissa. FBI:n edustaja Woody Johnson sanoi olevansa varma siitä, että todistusaineisto antaa johtolangan syyllisen tai syyllisten kiinnisaamiseksi. FBI:n tutkijat myönsivät kuitenkin, etteivät he toistaiseksi epäile ketään tiettyä henkilöä.

Pienessä Albanyn kaupungissa Etelä-Georgiassa surtiin tänään Alice Hawthornea, joka oli toinen pommi-iskun uhreista. Hawthorne, 44, oli asukkaiden mukaan innokas penkkiurheilija ja matkusti 14-vuotiaan tyttärensä kanssa Atlantaan seuraamaan kisoja. Molemmat olivat pommipaikan lähellä huvipuistossa lauantain vastaisena yönä.

Äiti kuoli räjähdyksessä ja tytär haavoittui pahasti. Hänet leikattiin sairaalassa, ja lääkäreiden mukaan hän toipuu. Toinen uhri oli turkkilainen kameramies, joka kuoli sydänkohtaukseen räjähdyksen jälkeen. Räjähdyksessä haavoittui 110 ihmistä.
(STT-AFP-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat