Ateenassa vielä tyyntä – sunnuntaiksi luvassa suurmielenosoitus

Tunnelma Ateenassa Kreikassa on pysynyt vielä tänään rauhallisena. Kreikalta EU-tukipaketin saamiseksi vaadittuja säästöjä vastustavaa kansaa virtasi kaduilla, mutta suurempia levottomuuksia ei iltakymmeneen mennessä ollut nähty.

MTV3:n kirjeenvaihtaja Kari Lumikero kertoo, että Ateenaan Syntagma-aukiolle on kerääntynyt tuhansia mielenosoittajia, mutta mielenosoitus on poliisin tarkoin valvoma.

Tunnelmaa nostattaa sähkötyöläisten ammattiliiton puheenjohtaja, joka tuli kadulle suoraan neuvotteluista parlamentista.

– Jos nykypolitiikka jatkuu, tunnelin päähän ei tule koskaan valoa, Kreikan sähkötyöläisten liiton puheenjohtaja Nikos Fotopoulos sanoo.

Puolueet ja ammattiliitot ovat julistaneet huomisesta alkaen kahden vuorokauden yleislakon, ja sunnuntaiksi kaavaillaan jättimielenosoitusta leikkauksia vastaan.

– Monet kreikkalaiset ovat niin kyllästyneitä sekä tehtyihin että tuleviin leikkauksiin, että he pitävät jopa parempana paluuta omaan valuuttaan, Lumikero kertoo.

Kreikan hallitus pääsi vihdoin päivällä sopuun uusista tiukoista säästötoimista, jotka ovat ehtona maalle myönnettävälle 130:n miljardin euron tukipaketille.

Euromaiden valtiovarainministerit puolestaan kokoontuivat illalla Brysseliin keskustelemaan tuen myöntämisestä. Muiden euromaiden, erityisesti Saksan, asettamat vaatimukset ovat aiheuttaneet kreikkalaisissa raivoa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat