Ateenassa ennennäkemättömät turvajärjestelyt

Ihmisten seuratessa kisoja elektroniset silmät valvovat puolestaan itse katsojia.

Ateenan olympialaisten logo

Kuukausien viivästyksen jälkeen heinäkuun lopussa valmistunut elektroninen turvallisuusjärjestelmä on olympiahistorian kallein. Valtava turvallisuusjärjestelmä sisältää yli 1000 valvontakameraa, erilaisia valvontavaunuja, helikoptereita sekä vedenalaisia tunnistimia.

Ateenan yllä partioi kisojen aikana turvakameroilla varustettu ilmalaiva, joka on varustettu kemikaalisilla tunnistimilla ja muilla salaperäisillä laitteilla. Laiva auttaa myös koordinoimaan 70 000 poliisin toimintaa kaduilla. 60-metrinen ilmalaiva ja muut valvontalaitteet ovat elektronisesti yhteydessä komentokeskukseen.

Turvallisuusjärjestelmä on maksanut yli 255 miljoonaa euroa ja lohkaisi merkittävän osan Ateenan turvajärjestelyiden budjetista, joka on kokonaisuudessaan noin 1,2 miljardia euroa. Summa on kolme kertaa suurempi kuin Sydneyn kisoissa neljä vuotta sitten.

Ainakin arvovieraiden varalta turvallisuuden on syytä olla kunnossa, sillä Ateenaan saapuu muun muassa Yhdysvaltain entinen presidentti George Bush vanhempi perheineen. Myös Britannian pääministeri Tony Blair, Ranskan presidentti Jacques Chirac sekä 40 muuta ulkomaista valtionpäämiestä tai pääministeriä on varannut liput olympialaisiin.

Virka-apua ulkomailta

Kreikka on saanut apua myös Yhdysvalloilta, Britannialta, Israelilta ja neljältä muulta maalta.

Sotilasliitto Nato lähettää ilma- ja merialuksiaan sekä biokemiallisten aseiden asiantuntijoita paikalle.

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon lainaa kaksi röntgenlaitetta, jotka pystyvät läpivalaisemaan ja tarkistamaan rekoista mahdolliset räjähteet, aseet tai huumeet. Yhdysvallat tarjosi Kreikan poliisille myös säteilyn tunnistavia laitteita auttaakseen pysäyttämään ydinpommin tai niin sanotun likaisen pommin, joka voi levittää säteilyä. Maa lähettää myös 150 erikoisagenttia huolehtimaan maansa urheilijoiden turvallisuudesta.

Ateenan kisat ovat ensimmäiset kesäolympialaiset syyskuun 11. terrori-iskun jälkeen. Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA, Israelin tiedustelupalvelu Mossad sekä Kansainvälinen poliisiorganisaatio Interpol eivät ole kuitenkaan havainneet merkkejä suunnitteilla olevasta terrori-iskusta avajaisten lähestyessä.

Turvallisuushysteria saa myös kritiikkiä

Kaikki eivät suinkaan ole mielissään Ateenan muuttumisesta valvontakameroiden ja aseistettujen vartijoiden valvomaksi turva-alueeksi.

Vaikka Kreikan viranomaiset ovat valmiita satsaamaan ennätyssumman turvallisuusmenoihin, eivät tavalliset veronmaksajat ole yhtä mielissään heille lankeavasta laskusta.

Monet kritisoivat myös kansalaisvapauksien kaventumista. Paikalliset asukkaat pelkäävätkin olevansa alituisesti valvontalaitteiden tehokkaan valvonnan alaisia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat