Ateenan bussikaapparit antautuivat

Ateenassa eilen alkanut bussikaappaus päättyi lopulta rauhallisesti, kun bussin kaapanneet miehet päästivät vapaaksi viimeisetkin panttivankinsa varhain aamulla.

Bussikaappaus Ateenassa on päättynyt panttivankien vapauttamiseen

Ateenan bussikaapparit vapauttivat varhain tänään viimeiset kuusi vankiaan ja antautuivat itse poliisille. Poliisilähteiden mukaan miehet ovat albaaneja, ja heidät on viety kuulusteltavaksi. Miesten kansallisuudesta ei kuitenkaan ole täyttä varmuutta.

Kaksi aseistautunutta miestä kaappasi varhain eilisaamulla bussin ja sen 23 matkustajaa ateenalaisessa Gerakan esikaupungissa. Eilisen aikana miehet olivat jo vapauttaneet 16 vangeistaan. Kaappauksen kestäessä kaapparit vaativat miljoonan dollarin lunnaita ja lentoa Venäjälle.

Uutistoimistot AFP ja DPA kertoivat, että miehet olivat uhanneet räjäyttää bussin tänään aamukahdeksaan mennessä, ellei heidän vaatimuksiinsa olisi siihen mennessä suostuttu. Miehillä ei kuitenkaan ollut räjähteitä. Myös vaatimukset kuljetuksesta lentokentälle oli ilmeisesti tarkoitettu huijaamiseksi. Poliisin mukaan miehet aikoivat paeta Albaniaan.

(MTV3-Reuters-AFP-DPA-STT)

(Huomenta Suomen uutiset 16.12.2004)

Lue myös:

    Uusimmat