Mainos

Asuntotuotanto historiallisen alhaalla Helsingissä

Kaikkiaan pääkaupunkiseudulla rakennettiin viime vuonna tuhat asuntoa toissavuotista vähemmän.

Asuntotuotannon lasku jatkui viime vuonna Helsingin seudulla. Helsingin seudun kauppakamarin katsauksen mukaan viime vuonna valmistui noin 8200 asuntoa, joka oli noin tuhat asuntoa vähemmän kuin toissavuonna.

Helsingissä valmistui viime vuonna vain 2300 asuntoa. Se on vähemmän kuin kertaakaan aikaisemmin yli 50 vuoteen. Myös Espoossa ja Vantaalla asuntotuotanto väheni. Sen sijaan kehyskunnissa asuntotuotanto pysyi korkealla tasolla.

Helsingin seudun kauppakamarin varatoimitusjohtajan Jorma Nyrhilän mielestä on huolestuttavaa, että asuntotuotannon vauhti on pudonnut 10 000 asunnon alapuolelle.

- Helsingin seudun pitäminen Suomen talousveturina edellyttäisi 12000 asunnon rakentamista joka vuosi. Yksi merkittävimmistä lääkkeistä asuntotuotannon nostamiseksi olisi kehäradan ja länsimetron rakentamispäätösten nopeuttaminen, Nyrhilä sanoo.

Asuntotuotannon määrässä on suuria eroja seudun kuntien välillä. Asukaslukuun suhteutettuna asuntotuotanto oli viime vuonna vilkkainta Keravalla, jossa valmistui 16,8 asuntoa tuhatta asukasta kohti. Pääkaupunkiseutu jäi kauas kehyskuntien aktiivisimmista rakentajista. Helsingissä valmistui vain neljä asuntoa tuhatta asukasta kohti eli vähiten koko seudulla.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.