Asuntorakentamisen kasvu katkesi

Tammikuun vaisut luvut ovat yllättäviä, koska viimeaikaisten kyselyjen ja barometrien mukaan rakennusalalla menee hyvin.

Asuntorakentamisen viime vuosien kasvu on pysähtynyt kokonaan. Tilastokeskuksen mukaan asuinrakentaminen jäi tammikuussa vuoden takaiselle tasolle. Koko viime vuoden aikana asuntoja rakennettiin 10 prosenttia edellisvuotta enemmän, mutta kasvu hidastui loppuvuotta kohti.

Samalla koko uudisrakentamisen määrä putosi tammikuussa 2,4 prosenttia vuoden takaisesta, sillä muu kuin asuinrakentaminen väheni melkein 5 prosentilla. Koko viime vuonna kaikki rakentaminen kasvoi yhteenlaskettuna 4,3 prosenttia edellisestä vuodesta, Tilastokeskuksen julkistamasta uudisrakentamisen volyymi-indeksistä selviää.

Tammikuun vaisut luvut ovat siinä mielessä hieman hämmentäviä, että viimeaikaisten suhdannebarometrien mukaan rakennusalalla menee hyvin. Eilen julkistetussa Suomen Yrittäjien ja Finnveran kyselyssä rakennusalan yritykset pitivät näkymiä hyvinä niin liikevaihdon kasvun, kannattavuuden kuin vakavaraisuudenkin suhteen.

Myös Elinkeinoelämän Keskusliiton indeksissä rakennusalan suunta on alkuvuonna ollut selvästi ylöspäin.

Tilanne edelleen hyvä

Rakennusteollisuus RT ry:n pääekonomisti Bo Salmén ei näe tilanteessa suurempaa ristiriitaa. Asuntorakentaminen on viime vuosina ollut hyvässä kasvussa aina viime vuoden jälkimmäiselle puoliskolle asti, ja vaikka kasvu nyt näyttää olevan taittumassa, tilanne on edelleen hyvä.

-Viime vuonna aloitettiin 32 200 asunnon rakentaminen. Tänä vuonna asuntojen aloitukset tulevat olemaan pienemmät, mutta ei kovin paljon, koska pientalotuotanto on vilkasta, Salmén arvioi.

-Ihmiset haluavat nykyisin asua pientaloissa - tai ovathan he aina halunneet, mutta nyt siihen on mahdollisuus, hän lisää.

Asuntorakentamista pitää yllä muun muassa se, että korot ovat alhaalla ja asuntoluottojen kysyntä siksikin vilkasta. Lisäksi tammikuu on Salménin mukaan huono ajankohta vertailuille, koska asuntorakentamisessa on silloin usein hiljaista.

Viime vuoden alussa rakentamisessa oli poikkeuksellisen hyvä tilanne, mikä myös osaltaan vaikuttaa nyt tilastoissa näkyvään laskuun.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat