Asuntoon tunkeutuneet pahoinpitelijät katkoivat jalat ja käden Kauhavalla

Asuntoon tunkeutuneet miehet pahoinpitelivät 48-vuotiaan miehen sairaalakuntoon perjantaiyönä Kauhavalla.

Kaksi alle 20-vuotiasta lapualaismiestä tunkeutui puolenyön jälkeen perjantaina yksityisasuntoon, jossa asunnon haltijan isä oli nukkumassa. Asunnossa käydyn kiivaan keskustelun jälkeen asunnossa ollutta miestä hakattiin nyrkein ja potkittiin ympäri kehoa. Pahoinpitelijät käyttivät lisäksi apuna kättä pidempää.

Alustavan tiedon mukaan miehen toinen käsi ja molemmat jalat murtuivat sekä pään seudulle tuli iso haava. Hän on yhä sairaalahoidossa. Hakatun vammat ovat vakavia, mutta hänellä ei ole välitöntä hengenvaaraa.

Teosta epäillyt nuoret miehet otettiin myöhemmin yöllä kiinni. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus vangitsi molemmat epäillyt tänään todennäköisin syin epäiltynä törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta. Alkoholilla oli osuutta tapahtumiin.

Kumpikin epäillyistä on ollut syksyn aikana muiden rikosasioiden vuoksi poliisin kanssa tekemisissä. Pahoinpitelyn motiivi liittyy tavalla tai toisella aiempiin tekoihin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat