Asuntoministeri Vapaavuori täsmentää blogiaan: Pekkarinen kunnian mies

Ministeri Jan Vapaavuori (kok) täsmentää uusimmassa blogissaan viikon alussa kirjoittamiaan näkemyksiä hallituskollegansa Mauri Pekkarisen toiminnasta kauppakeskusten kaavoituksesta keskusta-alueiden ulkopuolelle.

Vapaavuori totesi blogissaan, että kannanotoissa kaupan suuryksiköiden kaavoittamisesta kannattaisi olla erityisen varovainen, koska alan yrittäjät ovat olleet poikkeuksellisen höveleitä vaalirahoituksen lähteitä.

Vapaavuori totesi maanantaina, että maassa on vireillä kymmeniä kauppakeskushankkeita, joissa koetellaan lainsäädännön rajoja samaan aikaan kun on paljastunut, että kauppapaikkoihin vaikuttamaan pyrkivät yrittäjät ovat olleet rahoittamassa anteliaasti vaaleissa mukana olleita politikkoja.

Vapaavuori toteaa uusimmassa blogissaan, että vaalirahoitus on maassa täysin sallittua. Epäasialliseksi se muuttuu vasta, jos poliittiset päättäjät muuttavat käsityksiään ja toimintaansa vaalirahoituksen antajien intressejä tukeviksi.

- Periaatteessa ongelma voi ilmetä joko siten, että rahoittaja odottaa rahoitetulta jotakin itselleen myönteistä sekä siten, että rahoitettu toimii tämän tahdon mukaisesti. Jälkimmäisessäkään tapauksessa ei ole mitään epäasiallista, jos päättäjä olisi muutoinkin ollut tätä mieltä ja muutoinkin toiminut näin, Vapaavuori selvittää uusimmassa blogissaan.

Vapaavuori toteaa olevansa eri linjoilla ministeri Pekkarisen kanssa kauppakeskusten kaavoituksessa. Pekkarinen on kuitenkin ollut näkemyksissään Vapaavuoren mukaan johdonmukainen eikä hän tällä perusteella voi leimata kollegaansa mitenkään.

- Siitä huolimatta, että hän on minulle aika ajoin tiukkakin poliittinen kiistakumppani, olen myös oppinut pitämään häntä kunnian miehenä. Pekkarinen kuuluu niihin ihmisiin, joiden puolesta muut eivät näkemyksiä muodosta. Selvyyden vuoksi onkin hyvä selkeästi todeta, ettei kumpikaan vaalirahoituksen ja kauppakysymysten välisiä kytkentöjä koskevista viittauksistani mitenkään kohdistunut juuri Pekkariseen, täsmentää ministeri Jan Vapaavuori blogissaan.

Toisaalta Vapaavuori kuitenkin kirjoittaa odottavansa mielenkiinnolla ministerikollega Pekkarisen näkemyksiä aikanaan konkreettisen päätöksenteon tullessa ajankohtaiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat