Asuntomessut pureutuvat pientaloasumiseen kasvukeskuksessa

Espoon Kauklahdessa viimeistellään asuntomessualuetta paraatikuntoon ensi viikonlopun avajaisia varten. Suomen Asuntomessujen toimitusjohtajan Pasi Heiskasen mukaan kaikki kohteet ehtivät valmistua ajoissa, vaikka kiire onkin kova.

- Viimeiset asvaltointi- ja kiveystyöt ovat käynnissä. Samoin näyttelyhalleja viimeistellään ja viranomaistarkastukset ovat meneillään.

Tänä vuonna asuntomessut pureutuvat ajankohtaiseen aiheeseen, pientaloasumiseen kasvukeskuksessa. Kauklahdessa asukkaiden toiveita on pyritty toteuttamaan tiiviillä rakentamisella ja erityyppisillä pientaloilla.

- Messualueella on 25:n omakotitalon lisäksi esillä runsaasti myös muunlaista pientaloasumista; on rivi- ja paritaloja sekä yhden perheen asunto-osakeyhtiömuotoisia pientaloja, Heiskanen kertoo.

Kauklahden messualueella on kaikkiaan 263 asuntoa. Yleisö pääsee kurkistamaan niistä 58:aan. Kantavana ideana on esitellä asumisen uusia ratkaisuja, kuten irtoseinillä elämäntilanteen mukaan muunneltavia huoneistoja ja täysin esteettömiä asuntoja. Kohtaamispaikkana toimii alueen keskelle rakennettu kylätalo Palttina.

Piharakentamista ja ympäristötaidetta

Työn ja vapaa-ajan lomittuminen on otettu huomioon rakentamalla asuntojen yhteyteen työtiloja. Vuokrakerrostalojen kivijaloissa on lisäksi pienyrittäjien tarpeisiin suunniteltuja liikehuoneistoja.

Piharakentamisesta kiinnostuneet voivat piipahtaa asuntomessujen oheiskohteeksi valitussa Marketanpuistossa, jossa on pysyvästi esillä yli sadan piha- ja puistorakentamisen ammattilaisen tuotteita ja osaamista.

Asuntojen ohessa kävijät voivat ihastella myös ympäristötaidetta. Espoolaisen ympäristötaideryhmän NOMAD:in jäsenet toteuttavat messuille yksitoista ympäristöön ja asumiseen liittyvää teosta. Lisäksi kaksi arkkitehtiopiskelijaa on tehnyt sadasta postilaatikosta koostuvan teoksen portin tuntumaan.

Asuntomessujen uskotaan houkuttelevan tänä vuonna vähintään 200 000 kävijää. Messualueen ovet avataan perjantaina kello 10. Messut kestävät elokuun 13. päivään asti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat