Asuntomarkkinat ylikuumentuneet Tallinnassa

Hinnat ovat Tallinnassa nousseet vuoden alusta lähes 50 prosenttia.

Tallinnan asuntomarkkinoilla on parhaillaan menossa superbuumi, jossa kaikki menee kaupaksi lähes mihin hintaan vain. Suomalaiset sijoittajat ovat jo poistumassa ylikuumenneilta asuntomarkkinoilta.

Kemia-kadulla muutaman kilometrin päässä Tallinnan keskustasta sijaitseva kolmio maksoi vielä viisi vuotta sitten 600 euroa neliöltä. Vuosi sitten hinta oli tuhat ja nyt jo noin 1500 euroa.

Pindi-kiinteistövälityksen johtaja Peep Sooman kertoo, että puolen vuoden aikana on tahti ollut todella kiireinen.

-Sopimusten määrä on selvästi kasvanut ja vuoden alkuun verrattuna hinnat ovat nousseet jopa 50 prosenttia, Sooman kertoo.

Nousun taustalla on virolaisten palkkojen nopea kasvu ja pankkien kilpailu halvoilla lainoilla. Mutta viime kuukausien hintanousu on kuin malliesimerkki ylikuumenemisesta.

-Myyntiä lisää huoli huomisesta, että huomenna on vieläkin kalliimpaa. Ihmiset pelkäävät, että euron tulo nostaa vieläkin hintoja. Lisäksi on keinottelua, sanoo Sampo-pankin lainaosaston johtaja Arvi Lipp.

Asiantuntijat uskovat, että viimeistään keväällä hinnat tasaantuvat, mutta romahdusta ei kukaan uskalla ennustaa. Suomalaiset sijoittajat näyttävät pikku hiljaa muuttavan sijoituksensa rahaksi.

-Kiinnostavaa on, että kun suomalaiset pari vuotta sitten ostivat massiivisesti asuntoja Tallinnasta, Pärnusta, Haapsalusta ja Kuresaaresta, niin nyt virolaiset ovat ryhtyneet ostamaan näitä asuntoja suomalaisilta takaisin, Sooman toteaa.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 13.12.2005)

Lue myös:

    Uusimmat