Asuntomarkkinat kuumenivat keväällä entisestään

Alhainen korkotaso houkuttelee yhä useampia hankkimaan asuntolainaa.

Pankkien asuntolainat ovat käyneet kevään aikana markkakauteen verrattuna alhaisen korkotason siivittäminä kaupaksi jatkuvasti kiihtyvään tahtiin. Asuntoluottojen kasvu nopeutui Suomen Pankin rahoitusmarkkinakatsauksen mukaan toukokuussa jo 13,0 prosenttiin.

Kotitaloudet nostivat toukokuussa uusia asuntolainoja ennätystahtiin eli 1075 miljoonaa euroa, ilmenee tänään julkistetuista tiedoista. Kotitalouksien asuntoluottokanta kasvoi huhtikuusta 388 miljoonalla eurolla. Vuodessa lainakanta kasvoi 3286 miljoonaa euroa ja nousi 28 502 miljoonaan euroon.

Asuntoluottojen kasvu on nopeutunut joka kuukausi vuoden alusta lähtien. Pankkien koko luotonanto kasvoi toukokuussa 7,6 prosenttia ja niiden lainakanta nousi kuun lopussa 71 046 miljoonaan euroon.

Koko viime vuonna pankkien asuntolainakanta kasvoi 11,5 prosenttia ja kaikki luotot 6,5 prosenttia.

Laskusuhdannekaan ei hidastanut lainanottoa

Kotitalouksien asuntoluottojen kasvua selittävät historiallisesti alhainen korkotaso sekä kuluttajien luottamus omaan talouteen ja euron mukanaan tuomaan rahoitusmarkkinoiden vakauteen. Edes talouden laskusuhdanne ei ole hidastanut kotitalouksien intoa asuntoluottojen nostoon.

Luottamuksesta euroon kertoo se, että asuntolainat alkoivat kasvaa voimakkaasti jo hieman ennen euron käyttöön ottoa ja kasvu on jatkunut poikkeuksellisen vahvana vuodesta 1998 asti.

Kotitaloudet ovat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin mukaan säilyttäneet myös vahvan luottamuksen omaan talouteen.

Asuntolainojen korkotaso historiallisesti alhainen

Uusien asuntolainojen keskikorko nousi toukokuussa kaksi pistettä 4,75 prosenttiin. Koko kotitalouksien asuntoluottokannan keskikorko laski kuitenkin toukokuussa kolme pistettä eli 5,07 prosentista 5,04 prosenttiin.
Asuntolainojen korkotaso on euron myötä laskenut historiallisesti vertaillen alhaiseksi. Uusien asuntoluottojen reaalikorko oli toukokuussa vain noin 3 prosenttia ja koko viime vuonna alle 3 prosenttia.

Viime vuoden toukokuusta uudet asuntolainat ovat halventuneet 1,13 prosenttiyksikköä, sillä vuosi sitten uusien asuntoluottojen keskikorko oli 5,88 prosenttia. Koko asuntolainakannan keskikorko laski samaan aikaan 1,27 prosenttiyksikköä eli 6,31 prosentista 5,04 prosenttiin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat