Asuntolautan evakuointi osoittautui aiheettomaksi

Epäilyt pommista Pohjanmerellä olevalla öljytyöläisten asuntolautalla ovat osoittautuneet aiheettomiksi. Lautalta ehdittiin uusien tietojen mukaan evakuoida runsaat 160 ihmistä, ennen kuin varmistautui, ettei siellä ollut mitään epäilyttäviä laitteita.

Evakuointi aloitettiin BBC-yleisradioyhtiön mukaan Safe Scandinavia -asuntolautalla työssä olevan 23-vuotiaan brittinaisen puheiden vuoksi. Nainen oli kertonut lautalla olevasta epäilyttävästä laitteesta. Poliisit olivat illalla lennättämässä naista pois lautalta, joka on runsaan 200 kilometrin päässä skotlantilaisesta Aberdeenin kaupungista.

Safe Scandinavia -lautalta ehdittiin evakuoida runsaat 160 työntekijää, jotka olivat jo illalla palaamassa lautalle. Aiemmin brittiviestimet olivat kertoneet, että Skotlannin rannikon edustalla olevalta lautalta evakuoitiin ilmavoimien helikopterien avustuksella satoja ihmisiä.

Perusteellisessa etsinnässä lautalta ei löytynyt epäilyttäviä laitteita.

- Nyt työntekijöiden arvioidaan olevan turvallista palata normaaliin työskentelyyn, ilmoitti lautan omistava Britannia Operator -yhtiön illalla.

- Olemme hyvin huojentuneita, että tämä osoittautui vääräksi hälytykseksi, sanoi yhtiön toimitusjohtaja Kathy McGill. -Mutta meidän oli tietysti suhtauduttava siihen vakavasti ja toimittava ihmistemme turvallisuuden ja hyvinvoinnin varmistamiseksi.

Brittiviestimet ehtivät jo kertoa, että asuntolautalle oli lähetetty pomminpurkuryhmä. Britannian puolustusministeriön mukaan ryhmää ei lähetetty, kun selvisi, että vaaraa ei ollut.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat