Asuntolainoja otetaan yhä enemmän

Pankit uskovat uusien asuntoluottojen kysynnän jatkuvan hyvänä myös loppuvuoden, vaikka lopullisiin korkoihin vaikuttavat viitekorot ovat hieman nousseet.

Pankit myönsivät heinä-elokuussa asuntoluottoja noin 600 miljoonaa markkaa enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Uusien asuntoluottojen kysyntä lisääntyi jo viime vuoden loppupuolella.

Syynä kasvuun on vahvistunut tulevaisuuden usko, voimakas muuttoliike kasvukeskuksiin ja pula vuokra-asunnoista. -Näkymät ovat hyvät. Inflaatio-odotukset ovat pienentyneet ja asuntojen hintojen nousu taittunut, sanoo johtaja Matti Inha Postipankista. Hänen mukaansa Postipankin asuntoluottokannan kasvu on silti ollut hyvin vähäistä. Vaikka uusluottoja myönnetään reilusti enemmän kuin koko 1990-luvulla, myös lainojen takaisinmaksu on vilkasta.

Meritan asuntoluottokanta on kasvanut tänä vuonna vajaat kaksi prosenttia. Johtaja Eino Halosen mukaan sama vauhti jatkuu myös loppuvuoden. Patoutunutta asunnontarvetta on edelleen yliopistokaupungeissa ja kasvukeskuksissa. Halosen mukaan sijoittajien puolentoista vuoden takainen kysyntäboomi ohi. Silloin hintojen nousua odottaneet sijoittajat tekivät kolmanneksen asuntokaupoista.

Pankit tarjoavat asiakkaille nyt myös mahdollisuutta pidentää luottoaikaa jopa 30 vuoteen. Pitkä laina-aika nostaa kuitenkin lainan kokonaishintaa. Yleisin laina-aika on edelleen 15 vuotta. Suomen Pankkiyhdistyksen mukaan kotitalouksien pankeista ottamien asuntoluottojen määrä on jälleen kasvussa ja lainakanta ylittänee 100 miljardin markan rajan ensi keväänä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat