Mainos

Asuntokauppa käy kiivaana

Uusia asuntoluottoja on tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana nostettu pankeista jo runsaat 18 miljardia markkaa.

Tämä on enemmän kuin koko vuoden -92 uusien asuntolainojen määrä, nyt siis puolessa vuodessa. Asuntolainamarkkinoilla voidaan perustellusti odottaa uutta ennätysvuotta - edellinenhän oli viime vuosi 28:n miljardin markan luototuksellaan. Mikäli sama vauhti jatkuu syyskauden ajan, päädyttäisiin 36-37 miljardiin markkaan.

Suuri osa lainakysynnän kasvusta selittyy leimaveron poistolla, mikä kevensi lainanoton rasitusta. Lisäksi lainoja suorastaan tuputetaan. Monet näkevät tässä jo jonkin asteisia ylikuumenemisen oireita. Pankit ovat jälleen ryhtyneet joustamaan vakuusvaatimuksissaan.

Keskinäinen kilpailu on ajanut pankkien korkomarginaalit monissa tapauksissa jo kannattavuusrajalle tai sen allekin. Mahdollisia lainanottajia kestitään ja maanitellaan monin tavoin. Lainamääristä näkyy, ettei tätä työtä ole turhaan tehty.

Runsas uusien lainojen otto on osittain korvautunut vanhojen takaisin maksulla, mutta kyllä asuntolainakantakin on tänä vuonna ollut vauhdikkaassa kasvussa. Viimevuotisesta yhteenlaskettu velkataakka on noussut yli 4,5:llä miljardilla ja vuoden lopussa sen arvioidaan ylittävän 90-luvun alun huippuvuosien tason.
(MTV3/Veli-Jorma Juusela)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.