Asuntokauppa jo yhtä vilkasta kuin vuosi sitten

Suomessa tehtiin asuntokauppoja kesäkuun aikana jo yhtä paljon kuin vuosi sitten. Samalla asuntojen keskimääräiset myyntiajat ovat lyhentyneet.

Vaikka tehtyjen kauppojen määrä on tänä vuonna kasvanut kuukausi kuukaudelta, ollaan yhteenlaskettujen kauppojen määrässä viidenneksen viime vuoden vastaavaa ajankohtaa jäljessä.

Kaupan vilkastuminen alkoi alkuvuonna pienasunnoista, ja siirtyi vähitellen edullisempiin perheasuntoihin.

- Kerrostalokolmioita ja -neliöitä myytiin kesäkuussa jopa hieman viime vuotta enemmän, kertoo Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Tommi Rytkönen.

Kohtuullisista asunnoista pulaa

Asuntojen hinnat eivät taloustaantuman vuoksi pudonneetkaan kuin hiukan kuluneen vuoden aikana - noustakseen jälleen yhtä korkealle tai jopa korkeammalle kuin viime vuoden kesäkuussa.

Asuntomarkkinoilla tarjolla olevien asuntojen määrä on vähentynyt vuoden takaisesta neljänneksellä. Tällä hetkellä pienistä asunnoista ja kohtuuhintaisista perheasunnoista on jopa pulaa.

- Tulevan syksyn asunnonvaihdon perusteena on tarve, ei niinkään unelmien toteuttaminen, Rytkönen tuumii.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat