Asunnottoman äänestyshalu voi tyssätä kadonneisiin henkilöpapereihin – politiikkakin turhauttaa usein: "Kyllähän he kokevat, ettei heistä välitetä"

Asunnottomien yö 7:06
Video: Asunnottomien yötä vietettiin viime lokakuussa.

Suomessa on tuhansia asunnottomia, jotka ovat oikeutettuja äänestämään eduskuntavaaleissa siinä missä muutkin kansalaiset.

Äänioikeutetuille on jo lähetetty kirjeet, jotka osoittavat, millä vaalialueella äänioikeutettu saa äänestää. Monet asunnottomat saavat kirjeensä poste restante -noutopisteeseen.

Mikäli asunnoton ei käytä poste restante -palvelua, on hän oikeutettu äänestämään vailla vakinaista asuntoa olevien äänestysalueella, jonka kukin kunta osoittaa omille asunnottomilleen. Esimerkiksi Helsingissä tämä paikka on Kaupungintalo.

"Jos ei ole henkkareita, äänestys jää"

Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnanjohtaja Sanna Tiivolan mukaan äänestäminen on tärkeä asia monelle asunnottomalle.

Pulmat saattavat kuitenkin muodostua puutteellisista henkilöpapereista.

– Luulen, että monella se jää kiinni henkilöllisyystodistuksesta, kun ne hukkuvat välillä. Jos ei ole henkkareita, äänestys jää, Tiivola kertoo.

Poliisi myöntää äänestämistä varten väliaikaisia henkilöllisyystodistuksia. Ne on kuitenkin haettava jo ennen vaalipäivää, ja todistus tarvitsee passikuvan.

"On joko selkeä kuva siitä, ketä äänestää, tai sitten ei äänestetä ollenkaan"

Tiivolan mukaan politiikka itsessään ei välttämättä kiinnosta monia asunnottomia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki tuntisivat äänestämisen täysin turhaksi.

– Luulen, että ihmisillä on kuitenkin tietyt puolueet, joita he haluavat äänestää. Kyllähän he kokevat, ettei heistä välitetä, Tiivola kuvailee.

Asunnottomien äänestämistä saattaa usein leimata turhautuminen politiikkaan ja päätöksentekoon. Puolueiden retoriikka köyhien puolustamisesta saatetaan tuntea luotaantyöntäväksi, jos kehitys ja parannukset eivät näy asunnottomille itselleen saakka.

– Niillä, jotka ovat kokonaan ilman asuntoa, on joko selkeä kuva siitä, ketä äänestää, tai sitten ei mennä äänestämään ollenkaan, Tiivola sanoo.

Juttua varten on haastateltu myös oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläistä.

Lue myös:

    Uusimmat