Asumisen, ruuan ja liikenteen päästöt helposti alas

Ruoka, henkilöliikenne ja asuminen tuottavat Suomessa yhteensä 23 miljoonan tonnin kasvihuonekaasupäästöt vuodessa. Kun mukaan lasketaan tuotteiden elinkaaren aikaiset päästöt maailmalla, yksityisen kulutuksen aiheuttamat päästöt nousevat vielä 35 miljoonalla tonnilla.

- Kulutuksen ilmastovaikutuksista yksityisen kulutuksen osuus on lähes 70 prosenttia ja vain 30 prosenttia jää julkisen kulutuksen ja investointien osuudeksi, laskee erikoistutkija Ari Nissinen Suomen ympäristökeskuksesta.

Tänään julkistetun tutkimuksen mukaan mukaan tehokkain päästövähennyskeino onkin yksityiseen kulutukseen vaikuttaminen.

- Tavallinen kuluttaja voi vähentää hiilijalanjälkeään 25-40 prosentilla tekemällä järkeviä valintoja, esimerkiksi vähentämällä autoilua ja ulkomaanmatkailua ja suosimalla kasvisruokaa. Lisäksi nämä päästövähennykset voidaan toteuttaa nopeasti, arvioi ympäristöneuvos Antero Honkasalo ympäristöministeriöstä.

Tienkäyttömaksuja ja energiaremontteja

Asumisen, ruuan ja henkilöliikenteen kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää 4,5 miljoonalla tonnilla vuodessa. Tähän tulokseen tulivat Suomen ympäristökeskuksen, Kuluttajatutkimuskeskuksen ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkijat laskelmissaan.

- Merkittävimmät keinot päästövähennyksiin ovat energiaremontit, tienkäyttömaksujen käyttöönotto ja polttoaineverotuksen kiristäminen, luettelee Ari Nissinen.

Kansalaisia aiotaan ohjata ympäristömyönteisiin ratkaisuihin erilaisilla ohjauskeinoilla. Rakennusten energiamääräysten kiristäminen ja energia-avustukset ohjaavat asumista vähäpäästöiseen suuntaan. Liikenteessä tienkäyttömaksut vähentäisivät päästöjä ajoneuvojen hankintaverotusta paremmin. Samalla pitäisi lisätä julkisen liikenteen houkuttelevuutta. Ruuan päästöjen kimppuun käydään kehittämällä lounasruokailuun "ilmastolounas" -malli. Julkisten keittiöiden ja koulujen kautta ilmastolautasmallin toivotaan päätyvän myös koteihin.

- Nämä ovat erinomaisia ehdotuksia. Aion keskustella eri ministeriöiden kanssa, jotta nämä ehdotukset myös toteutuisivat. Kaikki keinot päästöjen vähentämiseen on käytettävä, sanoi ympäristöministeri Ville Niinistö (Vihr.) vastaanottaessaan Kestävän kulutuksen työryhmän ehdotukset.

Lue myös:

    Uusimmat