Asuinpaikka painaa taiteilija-apurahojen saamisessa

Apurahan jakaja myöntää suurella todennäköisyydellä kulttuuriapurahan henkilölle, joka asuu maantieteellisesti lähellä jakajaa.

Valtakunnallisesti haettavien kulttuuriapurahojen jakajien ja saajien asuinpaikalla näyttää olevan selvä yhteys. Savon Sanomien selvityksen mukaan yhteys on havaittavissa sellaisilla taiteenaloilla, joilla apurahojen hakijamäärät ovat suuria. Tällaisia aloja ovat etenkin kuva- ja säveltaide sekä kirjallisuus.

Tänä syksynä kuvataiteen apuraha myönnettiin yli neljällekymmenelle taiteilijalle. Heistä vain kuudella ei ollut suoraa maantieteellistä yhteyttä apurahan jakajiin.

Esimerkiksi Rovaniemelle meni syksyn jaossa kaksi kuvataiteen apurahaa. Valtion kuvataidetoimikunnan puheenjohtaja on Rovaniemeltä. Säveltaiteessa ainoastaan kolmella apurahan saajalla 36:sta ei ollut asuinpaikan perusteella yhteyttä apurahan jakajaan.

Savon Sanomat kirjoittaa, että kirjailija-apurahojen myöntämisessä huomattavaa oli se, ettei pohjoisesta Suomesta löytynyt yhtäkään kirjailija-apurahan saajaa eikä kirjallisuustoimikunnan jäsentä.

Valtion taidetoimikunnat jakoivat apurahoja tänä syksynä yhteensä noin 350 taiteilijalle. Apurahoista yli 60 prosenttia jäi Uudellemaalle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat