Astronautit tutkivat Endeavourin vauriota

Astronautit tekivät lauantai-iltana avaruuskävelyn Kansainvälisellä avaruusasemalla, johon yhdysvaltalainen avaruussukkula Endeavour kiinnittyi eilen.

Kaksi astronauttia aloitti avaruuskävelyn noin puoli kahdeksalta illalla Suomen aikaa tehdäkseen asennustöitä ja tutkiakseen sukkulan kärsimiä vahinkoja. Yhdysvaltalainen Endeavour telakoitui Kansainväliselle avaruusasemalle perjantaina.

Yhdysvaltalainen Rick Mastracchio ja kanadalainen Dave Williams viettivät avaruuskävelyä edeltävän yön erityisessä ilmalukossa, jotta he välttyisivät sukeltajantaudilta suorituksen aikana.

Mastracchio ja Williams aikoivat käyttää robottikäteen kiinnitettyä kameraa ja laseria selvittääkseen, minkälaisen vahingon sukkula on lähtökiihdytyksessä kärsinyt.

Myös avaruushallinto Nasa yritti lauantaina selvittää Endeavourin suojakilpeensä saaman vahingon laajuutta.

- Emme tässä vaiheessa tiedä, mitä tämä tarkoittaa, joutui Nasan lennonjohtaja John Shannon kuitenkin toteamaan.

Vaurio johtunee jäästä

Floridan Cape Canaveralista matkaan lähteneen sukkulan suojakilven vaurio havaittiin perjantaina, kun Kansainvälisen avaruusaseman miehistö kuvasi lähestyvää sukkulaa. Nasa analysoi lauantaina maasta käsin huolellisesti 296 kuvaa, joista pystyi havaitsemaan noin 20 neliösentin halkeaman sukkulan suojakilvessä.

Halkeaman uskotaan johtuvan jäästä, joka osui sukkulaan pian sen maasta irtoamisen jälkeen keskiviikkona. Jää muodostui todennäköisesti Floridan kostean ilman päästessä kosketuksiin sukkulan polttoainesäiliön kylmän kuoren kanssa. Endeavour käyttää polttoaineenaan erittäin kylmää nestemäistä vetyä.

Endeavourin kyydissä matkustaa kaikkiaan seitsemän astronauttia, joista yksi on yhdysvaltalainen opettaja Barbara Morgan. Hän on ensimmäinen opettaja avaruudessa. Morganin edeltäjä Christa McAuliffe kuoli Challenger-sukkulan räjähdettyä pian laukaisun jälkeen vuonna 1986.

- Kun saavuimme kiertoradalle, kesti hetken totutella siihen, kertoi Morgan videolähetyksessä Endeavourilta.

- Tuntui siltä, että olisin ollut ylösalaisin koko ajan, sanoi entinen ala-asteen opettaja.

(MTV3-STT-AFP-DPA-Reuters)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat