Astrologit neuvovat Nepalin kuningasta muuttoasioissa

Nepalin syrjäytetty kuningas Gyanendra pyrkii löytämään yhteistyössä astrologien kanssa parhaan ajan lähteä palatsista, kertovat paikalliset sanomalehdet. Lehtien mukaan Gyanendra etsiskelee parhaillaan asuntoa.

Nepalin perustuslakia säätävä kokous päätti keskiviikkona monarkian lakkauttamisesta. Kuningas sai kaksi viikkoa aikaa lähteä palatsista.

Palatsin edustajan ilmoituksen mukaan entinen kuningas aikoo kunnioittaa perustuslakia säätävän kokouksen päätöstä ja poistua palatsista ongelmia aiheuttamatta.

Naya Patrika -lehden mukaan astrologien ohjeena kuninkaalle on, että hänen pitäisi yrittää pysytellä palatsissa heinäkuulle asti eli synkän astrologisen kauden päättymiseen asti.

Kuninkaanpalatsia vartioi edelleen noin 1500 sotilasta. Nepalin armeija on kuitenkin sanonut noudattavansa hallituksen ohjeita vetäytymisessä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat