Asiantuntijat: Yksityishenkilöiden EIT-valituksia ei pidä rajoittaa

Ihmisoikeusasiantuntijat eivät kannata yksityishenkilöiden valitusoikeuden rajaamista ratkaisuksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen EIT:n valitusruuhkaan.

EIT:ssä oli kesäkuun lopussa jonossa 85 000 valitusta, joten käsittelyajat ovat venyneet pitkiksi.  

Yhtenä ratkaisuna ruuhkiin on esitetty sitä, että yksityishenkilöiden valitusoikeutta rajoitettaisiin. Ajatusta tuki taannoin muun muassa suurlähettiläs Pekka Hyvönen, joka on Suomen pysyvä edustaja Euroopan neuvostossa.  

Ajatus ei kuitenkaan saa vastakaikua. Julkisoikeuden professori Jukka Viljasen mielestä ruuhkan syy ovat ennemmin tiettyjen valtioiden omien oikeusjärjestelmien ongelmat.  

– Kun 5-6 maata otetaan tilastoista pois, ei ongelma olekaan enää niin iso. Käsitykseni on, että EIT on jo nyt aika tehokas.  

Kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin katsoo, että yksilön valitusoikeuden rajoittaminen pitäisi sulkea jo periaatteellisista syistä pois ratkaisumallien joukosta.  

Myös Ihmisoikeusliiton puheenjohtaja, dosentti Reetta Toivanen on sitä mieltä, että valitusoikeuden rajoittaminen ei voi olla keino, jolla EIT:tä uudistetaan.  

Suomesta EIT:hen tulee vuositasolla noin 300 valitusta.  

Lue myös:

    Uusimmat