Asiantuntijat: Urpilainen pärjäsi hyvin

Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka ja politiikan toimittaja Pekka Ervasti arvioivat aiemmin illalla pidettyä MTV:n vaalitenttiä. Väittelyyn osallistuivat kolmen suurimman puolueen, kokoomuksen, keskustan ja SDP:n, puheenjohtajat.

Uutena puheenjohtajana suurennuslasin alla on luonnollisesti SDP:n Jutta Urpilainen. Sekä Tarkka että Ervasti pitävät Urpilaisen esiintymistä varsin onnistuneena. Tarkka arvioi Urpilaisen esiintymisen näkemistään parhaaksi

- Urpilainen oli ladannut itsensä puhtia täyteen, hän hallitsi tilanteen hyvin eikä mennyt ylikierroksille.Puheenjohtajuuden alkuvaiheessa hänessä paistoi läpi sanaton viestintä, pärjäänkö minä tässä. Esiintyminen oli nyt paljon luontevampaa. Hänestä taitaa tulla puheenjohtaja, Tarkka hymähtää.

Vaaliväittelyn asiasisällön arvioinnissa Ervasti antaa Urpilaiselle tunnustusta siitä, ettei tämä lähtenyt keräämään irtopisteitä ja ratsastamaan sisäministeri Anne Holmlundin tukalalla tilanteella.

Lisäpisteitä Urpilainen saa oppositiojohtajan roolin vetämisestä puheenjohtajien keskustellessa talousasioista.

- Opposition edustajan tehtävä on olla pessimistinen. Ja kun ennustaa synkkiä aikoja, ennemmin tai myöhemmin ne tulevat vastaa, Ervasti naurahtaa.

Urpilaisen esiintymisen pahimpana heikkoutena Ervasti pitää opeteltujen fraasien, niin sanottujen one-linereiden, suoltamista.

Myös kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen selviytyy Tarkan ja Ervastin arvion mukaan vaalitentistä hyvin.

- Katainen pysyi rauhallisena. Hän oli vähän kiusallisessa asemassa, kun joutui puolustamaan vaikeuksiin joutunutta ministeriä, mutta ihan kohtuullisen hyvin hän siitä selvisi, Tarkka toteaa.

Ervastin mielestä Kataisella on puheenjohtajista pullat parhaiten uunissa.

- Kataisessa näkyy, että otetaan rauhallisesti ja nautitaan siitä myötätuulesta, joka kokoomuksella näyttää olevan takana. Valtiovarainministeri ei hirveästi revittele, Ervasti maalailee.

- Ehkä Kataiselle rakennetaan jo valtiomiesmäistä roolia, johon revittely ei sovi, Tarkka pohtii.

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen jää Tarkan ja Ervastin mielestä keskustelussa vähän syrjästä katsojaksi. Molemmat kuitenkin kiittelevät Vanhasen kiistatonta asiantuntemusta.

- Kun on pääministeri, on asioiden päällä. Vanhasessa on valtiomiesmäistä eleetöntä arvokkuutta. Hänellä on asia hallussa, Ervasti kehuu.

Tarkalta Vanhanen saa pisteet lojaalisuudesta valtiovarainministeriään kohtaan.

Lue myös:

    Uusimmat