Asiantuntijat tarkastavat parhaillaan Syyriasta tullutta laivaa

Haminaan saapui aamupäivällä vaaralliseksi luokiteltuja teollisuuskemikaaleja Syyriasta kuljettanut laiva.  Ekokemin mukaan lastia arvioimaan on paikalle tullut useita tarkkailijoita ja asiantuntijoita.

Ekokemin Suomen maajohtaja Jani Lösönen korostaa, että laivassa ei ole Syyrian kemiallisia aseita tai kemiallisten aseiden neutraloimisjätteitä.

– Tässä lastissa on vain teollisuuskemikaaleja, eikä niiden kuljetuksessa tai käsittelyssä Riihimäellä ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa.  Nämä aineet on tosin takavarikoitu kemiallisten aseiden tuotantolaitoksesta.  Asiantuntijat ovat arvioineet ne vaarallisiksi, siksi kemikaalit tuodaan pois Syyriasta, sanoo Lösönen.

Lösösen mukaan Suomen maanteillä kuljetaan vastaavia aineita koko ajan.

– Ihmisten ei tarvitse huolestua, että kuljetuksesta aiheutuisi erityistä vaaraa, toteaa Lösönen.

Taiko-niminen laiva saapui hieman aikataulustaan edellä jo ennen kello yhtätoista Haminan satamaan.  

– Täällä paikalla on Ekokemin lisäksi useita asiantuntijoita ja tarkkalijoita tarkistamassa laivaa ja lastia. En voi paljastaa,  keitä he ovat, sanoo Lösönen.

Tuhottavat aineet ovat parinkymmenen jalan kokoisissa merikonteissa, joita on muutamia kymmeniä.  Kontteja ryhdytään kuljettamaan rekoilla Riihimäelle tarkastusten jälkeen. 

Lue myös:

    Uusimmat