Asiantuntijat: Juustohöylä esiin säästötalkoissa

Talousasiantuntijat suosittavat hallitukselle säästöjen tekemistä juustohöyläperiaatteella.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Seija Ilmakunnas ja Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Pasi Holm uskovat, että helpot säästöpäätökset on jo tehty. Priorisointi on siksi vaikea ja säästöjä kannattaa tehdä tasaisesti eri puolilta.

Hallituksen odotetaan päättävän maaliskuun kehysriihessä kolmen miljardin euron uusista verojen korotuksista ja menojen leikkauksesta.

Talousasiantuntijat ymmärtävät talouskuria mutta ovat osin erimielisiä sopeutusten ajoituksesta.

Ilmakunnaksen mielestä ensi vuodelle ei saa kohdistaa enää yhtään uusia veronkorotuksia tai menoleikkauksia. Aiemmin tehtyjä päätöksiä realisoituu ensi vuonna 1,8 miljardin euron edestä.

– Jo tehdyt päätökset leikkaavat prosenttiyksikön verran kasvua. Se osoittaa, kuinka vaikeaa ja riskillistä on tehdä kiristyksiä ensi vuodelle, Ilmakunnas sanoo.

Holm suosittaa säästöjen jaksottamista kolmelle vuodelle, jotta hauras talouskasvu ei vaarannu.

 

Lue myös:

    Uusimmat