Asiantuntijat: Hiv-kotitesti käyttöön myös Suomessa

Hiv:n kotitesteillä voitaisiin vähentää uusia tartuntoja ja saada tartunnan saaneet aiemmin hoitoon, arvioivat suomalaisasiantuntijat.

Toisaalta kotona testaamiseen liittyy ongelmia ja epävarmuutta, eikä kokemuksia siitä juuri ole.

Hiv:n kotitestaus on sallittu toistaiseksi vain muutamassa maassa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa se on ollut laillista runsaan vuoden. Euroopan maista hiv-testin tekemisen ja analysoimisen kotona laillisti ensimmäisenä Britannia, jossa asiaa säätelevä lainsäädäntö tuli voimaan huhtikuun alussa. Samansuuntaista lakia pohditaan Ranskassa. Tosin säännöt täyttäviä pikatestejä ei ole vielä saatavana Euroopassa.

Suomessa todetaan vuosittain 160 uutta hiv-tartuntaa 

- Suomessa on todettu 1980-luvulta lähtien vajaat 3300 hiv-tartuntaa.

- Uusia tartuntoja todetaan vuosittain noin 160. Puolet niistä on maahanmuuttajilla, jotka ovat saaneet tartunnan jo lähtömaassaan. Muihinkin tartuntoihin liittyy usein matkustaminen.

- Viime vuosina uusien tartuntojen määrä on ollut hienoisessa laskussa, mutta pitkällä aikavälillä tartuntojen määrä on kasvanut tasaisesti.

- Viime vuosina Suomessa on kuollut 8-12 aidsia sairastavaa henkilöä vuosittain. Syynä on usein se, ettei taudinkantaja sitoudu lääkitykseen tai hakeutuu hoitoon liian myöhään.

- Noin 700-800 suomalaisen epäillään olevan tietämättään hiv-positiivinen.

- Hiv-tartunnat ovat Suomessa harvinaisempia kuin naapurimaissa.  

Jos yhä useampi Euroopan maa seuraa Britannian esimerkkiä, asiaa joudutaan pohtimaan lähivuosina myös Suomessa.

Tutkimuspäällikkö Henrikki Brummer-Korvenkontio Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta ja Hiv-tukikeskuksen määräaikainen toiminnanjohtaja Jukka Keronen pitävät kotitestausta periaatteessa hyvänä asiana.

- Erilaisia vaihtoehtoja tulisi olla paljon. Ihmiset ovat erilaisia, ja jokainen voisi löytää oman tapansa, miten hakeutua tarvittaessa testiin. Se on iso säästö, kun löydetään yksikin tapaus. Ei tule uusia tartuntoja, jotka ovat kalliita hoitaa elämän loppuun asti. Testaaminen on ainoa tapa, millä tähän päästään kiinni, Brummer-Korvenkontio sanoo.

Hänen mukaansa puolet Euroopassa todetuista uusista hiv-tapauksista hakeutuu testiin liian myöhään.

- He ovat kantaneet sairautta jo useampia vuosia ja saattaneet levittää sitä eteenpäin. Myös lääkityksen aloittaminen myöhäisessä vaiheessa on paljon hankalampaa.

Lääkehoidon aloittaminen aikaisin vähentää hiv:n tarttumisriskiä ja antaa taudin kantajalle mahdollisuuden lähes normaaliin elämään. 

Suomen hiv-tilanne melko hyvä 

Suomessa hiv-tartuntoja on suhteellisen vähän. Lisäksi sen testaaminen on ilmaista ja melko helppoa. Hiv-testin voi tehdä kaikissa terveyskeskuksissa sekä noin kolmessakymmenessä järjestöjen, kuten Hiv-tukikeskuksen ja Suomen Punaisen Ristin, pyörittämässä testauspaikassa. Testaus on maksutonta ja anonyymiä.

Myös kotitestejä saa jo nyt tilattua netissä, mutta niiden taso ja luotettavuus vaihtelevat, ja kunnollinen ohjeistus puuttuu. Hintaa testeillä on noin 50 euroa.

- Niissä maissa, joissa on kattavasti erilaisia testipaikkoja, tarve apteekista tai huoltoasemalta ostettavalle pikatestille ei ole kovin suuri. Toisaalta se olisi yksi lisätapa. Osa ihmisistä ei mene testiin kuin tätä kautta, Brummer-Korvenkontio pohtii. 

Testaamisessa myös ongelmia 

Kotona testaamiseen liittyy edelleen myös ongelmia. Brummer-Korvenkontio mainitsee esimerkiksi testien epäluotettavuuden, sillä virhediagnoosit ovat mahdollisia. Hiv-tukikeskuksen Keronen painottaa positiivisen diagnoosin jälkeisen tuen ja jatkohoitoon ohjauksen tärkeyttä.

- Kun testaus tehdään terveydenhuollon henkilöstön kanssa, tukea saa heti. Siinä käydään keskustelut siitä, mitä diagnoosi tarkoittaa ja mitä nyt tehdään. Testauksen käyttöönotto Suomessa vaatisi ohjeistamista siitä, miten testiä myydään ja miten siihen liitetään tukipalvelut.

Keronen huomauttaa, ettei testi ei myöskään paljasta muita sukupuolitauteja.

- Jos oma hiv-diagnoosi on negatiivinen, muut mahdolliset taudit voivat jäädä toteamatta ja hoitamatta. 

Lue myös:

    Uusimmat