Asiantuntijat: Ebola-epidemia ei taltu kokeellisilla lääkkeillä

Länsi-Afrikan Ebola-epidemia ei pysähdy pelkästään kokeellisilla lääkkeillä, uskovat suomalaiset lääke- ja rokoteasiantuntijat.

Asiantuntijoiden mukaan taudin ehkäisy vaatii ennemminkin tehokkaampaa kontrollia ja terveyspalvelujen kohentamista alueella.

Kanada on luvannut lahjoittaa Maailman terveysjärjestö WHO:lle Ebola-rokotteita epidemian ehkäisyyn alueella. Neuvotteluja rokotteen käytöstä on käyty Yhdysvaltojen ja WHO:n kanssa.

Lisäksi yhdysvaltalainen lääkeyhtiö lähettää tutkimusvaiheessa olevaa lääkettään sairastuneiden hoitoon. Lääke- ja rokotemäärät riittävät vain harvoille.

Suomalaisasiantuntijoiden mukaan kokeellisten, vasta eläimillä testattujen valmisteiden käytössä on omat riskinsä.

– Lääkkeen tehoa ei ole varmistettu kliinisissä testeissä. Silloin ei voida olla varmoja, paraneeko potilas lääkkeen vuoksi, vai koheneeko hänen olonsa muuten, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra.

Jos valmisteilla on harvinaisempia haittavaikutuksia, ne tulevat ilmi vasta pitkän ajan kuluttua.

– Harvinaiset haitat tulevat esiin vasta väestötasolla käytettävissä rokotteissa. Tuhannen potilaankaan otos ei ole riittävän iso, jotta vaikutukset näkyisivät, sanoo ylilääkäri Kari Lankinen Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeasta.


Lue myös:

    Uusimmat