Asiantuntijaryhmä selvittämään työmarkkinoiden muutoksia

Pääministeri Paavo Lipposen johtama talousneuvosto nimitti tänään asiantuntijaryhmän selvittämään työmarkkinoiden toimintaan tulevaisuudessa kohdistuvia vaatimuksia. Työryhmän tehtävänä on muun muassa selvittää, miten väestölliset tekijät vaikuttavat työmarkkinoiden toimintaan.

Työryhmän asettamisen taustalla on arvio, jonka mukaan Suomen työmarkkinat ovat lähivuosina voimakkaiden muutosten kohteena. Kansainvälisen talouden kehitys edellyttää palkanmuodostuksen ja työehtojen joustavuutta sekä hyvää työvoiman ammatillista ja alueellista liikkuvuutta.

Työvoiman ikääntymisen nähdään toisaalta merkitsevän joustavuuden vähenemistä ja painetta siirtyä ennenaikaisesti eläkkeelle. Suomen työmarkkinoilla uhkaakin lähivuosina vallita tilanne, jossa samanaikaisesti on korkea pitkäaikaistyöttömyys, työvoimapula osaamista vaativissa ammateissa, kasvava työmarkkinoilta syrjäytyvien joukko sekä työssäkäyvillä epätasainen kuormitus ja siitä seuraava henkinen uupumus.

Työryhmän puheenjohtaja on talousneuvoston pääsihteeri Seppo Leppänen valtioneuvoston kansliasta. Ryhmä sai työlleen aikaa ensi vuoden helmikuun loppuun.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat