Asiantuntijaryhmä lyttää Suomessa pidetyn Ukraina-kokouksen

Joukko kansainvälisiä vaikuttajia lyttää Suomessa juhannuksen jälkeen pidetyn Ukraina-tapaamisen. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mielestä valitus on täysin turhaa.

Venäläis-yhdysvaltalainen kokoonpano pohti keskikesällä Boistön saarella, miten Ukrainaan saataisiin rauha. Asiantuntijat laativat kaikessa hiljaisuudessa ongelman ratkaisemiseksi Boistö agenda -nimisen paperin.

Nyt 90 kansainvälistä poliittista vaikuttajaa lyttää koko raportin.

Boistön kokouksen suurimpana syntinä ryhmä pitää sitä, että Ukrainan edustajia ei ollut lainkaan kutsuttu paikalle. Siitä voi heidän mukaansa saada sellaisen kuvan, että Venäjällä ja jopa Yhdysvalloissa ajatellaan, että Ukraina ei ole täysin itsenäinen valtio, vaan että Venäjä ja Yhdysvallat voivat keskenään päättää sen kohtalosta.

”Myrsky vesilasissa”

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan korviin kritiikki ei kummoiselta kuulosta.

– Se kuulostaa akateemiselta myrskyltä vesilasissa. Minusta on aina paikallaan, että erilaisissa kokoonpanoissa keskustellaan asioista. Lisäksi minusta meidän pitäisi olla vain tyytyväisiä, jos erilaiset toimijat haluavat tavata juuri Suomessa.

Tuomioja muistuttaa, että kriitikoillakin on oltava sanansijansa asiassa.

– Totta kai taustalla on vakava asia, eli millä lailla pystyttäisiin lopettamaan Ukrainan konflikti. Siinä mielessä ei kannata tietysti naureskella asialle. Mutta se, että yksi ryhmä on eri mieltä kuin toinen, kuuluu asiaan.

”Miksi Venäjä ja USA päättävät Ukrainan asioista?”

Yhdysvaltalaisen Freedom House -järjestön johtajan David Kramerin kokoaman asiantuntijaryhmän The Atlantic -lehdelle toimittamassa avoimessa kirjeessä todetaan, että neuvotteluiden lopputuloksena syntynyttä 24 kohtaa sisältävää raporttia kriisin ratkaisemiseksi ei voi missään tapauksessa hyväksyä.

Ryhmän mukaan nyt pitäisi olla jo historiaa se aika, jolloin Venäjä ja Yhdysvallat päättävät muiden maiden asioista.

Mitään päätöksiä ei tosin Boistössä tehtykään.

– Eihän päätöksiä voida tehdä ei Ukrainassa eikä muuallakaan muitten päiden yli, mutta voidaan pohtia erilaisissa kokoonpanoissa, olisivatko jotkin ratkaisut kaikille sopivia. Minusta on joka tapauksessa parempi, että Venäjä ja Yhdysvallat keskustelevat keskenään, kuin että ne eivät keskusteli ollenkaan, Tuomioja toteaa.

Suomalaisjärjestäjä vastaa The New York Timesissa

Suomessa kokouksen puuhamiehenä on ollut pitkän diplomaatin uran tehnyt Venäjän-tuntija René Nyberg. Hänen mukaansa Suomea pyydettiin kokous järjestämään ja se tehtiin.

Hän kommentoi Ukrainan tilannetta yhdysvaltalaiseen The New York Times -lehteen kirjoittamassaan mielipidekirjoituksessa. Siinä hän hyökkää suomettumisvertailuja vastaan ja toisaalta ehdottaa samaa tietä Ukrainalle.

Salaisen tapaamisen Boistössä maksoi ulkoministeriö. Tuomiojan mukaan hinta ei ollut kova.

–Se ei ollut paljon, muutaman kymmenen tuhatta enintään, jos sitäkään.

 

Lue myös:

    Uusimmat