Asiantuntija: Venäjä yrittää vaikuttaa Georgian sisäpolitiikkaan

Georgian panssarivaunuja 8.8.2008

Venäjän presidentti Dmitri Medvedev on viimeksi tänään käyttänyt Georgia-kiistassa poikkeuksellisen maltillisen puheenvuoron. Aleksanteri-instituutin johtajan Markku Kivisen mukaan tämä ei tarkoita kuitenkaan mitään dramaattista muutosta Venäjän Georgia-politiikkaan. Päinvastoin.

Kivisen mukaan Venäjä yrittää kaikin keinoin tehdä jakoa Georgian kansan ja maan nykyjohdon välille. Kivinen muistuttaa, että Venäjän tavoitteena on edelleen Georgian johdon vaihtaminen.

-Georgiaa vastaan heillä ei ole mitään, mutta Mihail Saakashvilin on lähdettävä, Kivinen korostaa.

Johtaja Kivisen mukaan Venäjä ei alunperinkään uhannut Tbilisiä sotilaallisesti.

-Venäjähän ei elokuussa hyökännyt Tbilisiin eli Saakashviliä ei syrjäytetty sotilaallisesti, Kivinen kertaa. Kivisen mukaan Venäjän ainoa keino poliittisen vaikutusvaltansa kasvattamiseen onkin käyttää apunaan maan oppositiovoimia.

-Saakashvili on Venäjän kannalta yksiselitteisesti vihamielinen poliittinen toimija, häntä pidetään vastuullisen tähän syntyneeseen sotaan, Kivinen jatkaa.

Venäjälle myötämielinen oppositio mahdollinen

-Oppositio meni nyt Saakashvilin taakse tässä sotatilanteessa, mutta kun sotatilanne rauhoittuu niin aletaan kysyä syyllisiä ja silloin Saakashvili on tulilinjalla myöskin sisäpoliittisesti, Markku Kivinen arvioi.

-Hän oli erittäin voimakkaiden syytösten kohteena ennen sotaa, koska mielenosoittajia oli pamputettu sairaalaan ja jopa kuoliaaksi.

Lisäksi kyseenalaisesti järjestetyt presidentinvaalit olivat horjuttaneet sisäpoliittista tilannetta ennen sotaa.

Rauhansopimuta sovelletaan Moskovassa

EU jatkaa sukkuladiplomatiaa Moskovan ja Tbilisin välillä tänään, kun Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy tapaa Medvedevin Kremlissä.

Tänään Sarkozy neuvottelee Moskovassa mm. rauhansopimuksen turvavyöhykkeistä sekä muista käsitteistä. Alkuperäisessä rauhansopimuksessa puhuttiin turvavyöhykkeiden sallimisesta, mutta nyt kuullaan mitä vyöhykkeet Venäjän mukaan tarkoittavat, Kivinen kertoo.

-Nyt katsotaan myös miten EU:n toivomukset Venäjälle toteutuvat ja löytyykö niistä yhteistä aaltopituutta. Se on avoin prosessi, siitä ei ole varmuutta.

Turvavyöhykkeet ovat Georgian alueella itsenäiseksi julistautuneiden Abhasian ja Etelä-Ossetian ja Georgian välissä.

Lue myös:

    Uusimmat