Asiantuntija uskoo: Kyberturvallisuudesta Suomelle uusi Nokia

Täyteen pakkautunut Helsingin Hernesaaren Telakka katsoi tänään tulevaisuuteen.

Pitkään toivottujen uusien nokioiden unelmalistalle tyrkytetään vahvaa tulokasta.

– Kyberturvallisuudella on kaikki mahdollisuudet olla uusi Nokia Suomelle, sekä liiketaloudellisesti että poliittisesti. Ja miksei myös sotilaallisesti, kun mietitään sitä, että millaista suorituskykyä asevoimat tarvitsevat jo ihan lähitulevaisuuden taistelukentillä, ennustaa Stonesoftin kyberturvallisuusjohtaja Jarno Limnéll.

Uhan kautta kasvavan toimialan uskotaan synnyttävän vähintään tuhansia kotimaisia työpaikkoja jo seuraavan viiden vuoden aikana.

– Tätä osaamista tällä hetkellä maailmalla huudetaan ja sitä Suomessa on tarjolla, Limnéll hehkuttaa.

Meneillään käänteinen Kiina-ilmiö

Limnéllin mukaan meneillään on jo nyt käänteinen Kiina-ilmiö, eli yhtiöt vetäytyvät maista, joissa kyberturvallisuuteen ei olla panostettu. Yrityspako Kiinasta on jo alkanut, Stonesoft-osaaja kertoo. Suomen kannalta anti-Kiina-ilmiö voi olla lottovoitto.

– Minä uskon, että me puhutaan tässä käänteisessä Kiina-ilmiöstä asiasta, joka tulee lähivuosina voimistumaan. Yritykset miettivät sijoituspaikkaansa globaalilla kartalla, ja kyberturvallinen toimintaympäristö tulee olemaan yhä merkittävämpi kilpailutekijä - siinä missä raaka-aineiden läheisyys tai halpa työvoima.

Alan rikollisuus kovassa kasvussa

Kyberrikollisuutta tutkinut brittiprofessori Misha Glenny hämmästelee rötöstelyn kasvuvauhtia.

– Kaksi vuotta sitten yrityksiä tai hallintoa vastaan tehdyt iskut olivat Iso-Britanniassa päivätasolla kahden luokkaa. Tällä hetkellä luku on 500 iskua päivässä. Nousu on valtava. Suomessa on meneillään sama ilmiö, mutta täällä asiaan on valmistauduttu Iso-Britanniaa paremmin, tänään Helsingissä vieraillut Glenny sanoo.

Glennyn mukaan hakkereiden persoonia on kahta lajia.

– Ensimmäinen ryhmä on epäsosiaaliset nörtit, jotka voivat syödä tietokoneesi päivälliseksi. Yleisempi ryhmä on sosiaaliset, jotka pystyvät huijaamaan käyttäjää tekemään koneellaan virheitä, Glenny selventää.

Vain aniharva jää kiinni

Murtautujien taidoista kertoo jotain se, että tietomurto löydetään monesti vasta vuosien päästä.

– Ollaan tehty esimerkiksi jotain tarkastusta yrityksen tietojärjestelmiin ja siinä yhteydessä huomataan, että tänne on murtauduttu vuosia sitten, kertoo NSense-yrityksen tietoturva-asiantuntija Tomi Tuominen.

– Hyvin tyypillisesti varastetaan esimerkiksi jotain asiakastietokantoja, luottokorttitietoja tai jotain muuta, mitä voidaan myydä eteenpäin hyötymistarkoituksissa, Tuominen jatkaa.

Tuomisen mukaan murtautuja jää hyvin harvoin kiinni.

– Jälkien seuraaminen ja rikoksen toteaminen on äärimmäisen hankalaa.

Yllättävä ehdotus Viron suunnasta

Seminaarissa vieraillut Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves teki omassa puheessaan kiinnostavan avauksen. Naapurimaa pyytää Suomea lähempään yhteistyöhön Virossa sijaitsevaan Nato-vetoiseen kyberpuolustuskeskukseen.

– Tämä on kutsu. Me hyötyisimme teidän osaamisestanne ja ajatusten jakaminen olisi mielestäni hyvä idea, Ilves toteaa.

Katso Joonas Lepistön juttu (Kymmenen uutiset 10.1.2013)

Lue myös:

    Uusimmat