Asiantuntija: Tässä Saarelan oikeudenkäynnin keskeisin kohta

Murmanskissa luettiin tänään syytteet merirosvoudesta viidelle Greenpeace-aktivistille, joiden mukana on myös suomalainen Sini Saarela. Venäjällä rikoksesta voi rapsahtaa jopa 15 vuoden linnatuomio.

MTV3:n Seitsemän uutisissa vieraillut Aleksanteri-instituutin oikeustieteen tohtori Jarmo Koistinen muistutti, että nyt luetut syytteet eivät tarkoita vielä linnatuomiota tai edes välttämättä syytteitä, joita aktivistit kohtaavat varsinaisessa oikeudenkäynnissä.

– Venäjän rikosoikeusjärjestelmä eroaa siinä mielessä suomalaisesta, että syytteet luetaan esitutkinnan alussa ja nämä eivät ole välttämättä lopullisia, joita tullaan käsittelemään oikeudenkäynnissä.

Merirosvous vaatii aina väkivallan uhan, ja tämä onkin Koistisen mukaan esitutkinnan keskeisin kohta.

– Lähtökohtaisestihan tässä näyttää olevan kyse rauhanomaisesta mielenosoituksesta, oikeustieteen tohtori sanoi.

– Nyt selvitetään tosiseikkoja, että vastaavatko ne näitä merirosvouspykälää, jonka perusteella tämä rikosasia on avattu.

Koistisen mukaan Saarela voisi neuvotella vankilatuomion suorittamisesta Suomessa, mikäli hänelle sellainen langetettaisiin.

Kaiken kaikkiaan hänen näkemyksensä on, että käynnissä olevalla kovistelulla Venäjä haluaa lähettää viestiä mahdollisille tulevaisuuden mielenosoittajille.

– Ehkä Venäjän valtion viranomaiset haluavat osoittaa, että ei ole syytä ryhtyä tämäntyyppisiin mielenilmauksiin, jotka kohdistuvat Venäjälle tärkieiin intresseihin.

– On myös muistettava, Venäjän rikosoikeudensäädäntö perustuu erilaiseen arvomaailmaan, mihin me länsimaissa olemme tottuneet.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat