Asiantuntija: Talvivaaran vuodon tukkimistyöt tuurista kiinni

Talvivaaran kaivoksen kipsisakka-altaan vuotoa on pyritty tukkimaan muun muassa vedessä läpäisemättömiksi paisuvilla bentoniittimatoilla. Mattoja ja mattojen suikaleita on heitelty altaaseen veneistä.

– Onhan se hieman ihmeelliseltä näyttänyt, kertoo Talvivaarassa oleva MTV3 uutisten toimittaja Keimo Lehtiniemi. – Tätä voisi verrata tiimalasiin. Kipsisakkakerros on paksu, ja kun vesi menee sen läpi tulee sakkakerrokseen ontto reikä. Nyt reikään heitellään tavaraa ja toivotaan, että reikä tukkeutuu.

Parempaa keinoa ei toistaiseksi ole löytynyt.

Tampereen teknilliseen yliopiston maa- ja pohjarakenteiden asiantuntija, yliopisto-opettaja Minna Leppänen sanoo, että matto toimii parhaiten silloin, kun se upotetaan tasaisena levynä alustaa vasten. Hän kuitenkin arvelee, että Talvivaaran tilanteessa se on mahdotonta. Leppänen pitää silti bentoniittimattojen heittelyä parempana vaihtoehtona kuin pelkän bentoniittijauheen levittämistä säkkikaupalla.

– Kyllä matto varmasti monttuun ajautuu, mutta veden alta tarkan vauriokohdan etsiminen on vaikeaa. Etenkin, kun siellä on vaihteleva määrä sakkaa pohjalla. Reikiäkin voi olla useita pieniä, Leppänen sanoo. – Jos käy hyvä tuuri ja matot osuvat aukkoon, niin kyllä ne aukon tukkivat.

Leppänen on huolissaan Talvivaaran kipsisakka-altaan veden koostumuksesta, joka voi vaikuttaa bentoniittimattojen tehoon. Veden alhainen ph-arvo höystettynä suurella määrällä kipsiä ei ole ihannetilanne bentoniitin käytölle.

– Rankat kemialliset olosuhteet vähentävät bentoniitin paisumiskapasiteettia. Aine ei toimi välttämättä niin hyvin, kuin puhtaassa vedessä.

Parempiakin vaihtoehtoja löytyisi

Leppänen muistuttaa, että markkinoilla on useita, tehokkaampia keinoja vuodon tukkimiseksi. Esimerkiksi bentoniittimaton kanssa voidaan käyttää hiekkamattoa, jolloin matto uppoaa paremmin veden pohjaan. Kanaalirakentamisessa käytettyä yhdistelmää ei kuitenkaan myydä Suomessa, joten toimitusaika olisi akuuttiin tilanteeseen liian pitkä.

Lisäksi on olemassa bentoniittimattoja, joissa on laminoituna kalvo.

– Helpointa on tietenkin tukkia vauriot sitten, kun allas on saatu tyhjäksi. Nyt tukkiminen on se haaste.

Minna Leppänen myöntää, että jälkiviisaana ja kaukaa on helppo arvostella. Silti hän olisi ryhtynyt ensimmäiseksi pohtimaan heikomman altaan padottamista erikseen muista altaista.

– En tiedä, miksi siihen ei ryhdytty. Silloin olisi saanut heikomman altaan läpi virtaavan vesimassan pienemmäksi, Leppänen pohtii.

Talvivaaran kipsisakka-altaan alla ei ole bentoniittia, kuten toisissa kaivoksen altaissa. Kipsisakka-altaassa on vain kalvo, joka vaurioituu helposti.

– On selvää, että maa-aineksen päällä rikki mennyt kalvo rikkoutuu koko ajan lisää. Ei ole muuta korjaamistapaa, kuin saada allas tyhjäksi ja tehdä uudelleen pohjarakenteet päälle.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat