Asiantuntija: Suomi ei ole turvassa ilman Nato-jäsenyyttä

EU-jäsenyys ja Nato-kumppanuus eivät takaa Suomen turvallisuutta, jos Venäjä päättäisi käyttää sotilaallista voimaa, katsoo Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen johtaja.

Torsti Sirénin mukaan uskottava ja ennaltaehkäisevä sotilaallinen pidäke Venäjää vastaan on mahdollista saada vain liittymällä sotilasliitto Natoon ja pitämällä oma puolustus kunnossa.

Sirén toteaa, että myös Ukraina on Naton rauhankumppani.

Hän kuitenkin huomauttaa, ettei Venäjältä nyt kohdistu Suomeen varsinaista sotilaallista uhkaa. Sirén arvioi myös, ettei Suomella ole välitöntä syytä pelätä Venäjää.

– Venäjä näyttäytyy vuoden 2007 Tallinnan patsaskiistan, vuoden 2008 Georgian sodan ja Krimin haltuunoton valossa arvaamattomana naapurina. Venäjän valtio on kytkenyt politiikan lohkot ja tiedonvälityksen tavoitteidensa edistämiseksi, jolloin se voi helpommin indoktrinoida (aivopestä) kansalaisensakin asettamansa päämäärän taakse.

Hänen mukaansa päämäärä luultavasti on Neuvostoliiton palauttaminen ainakin sitouttamalla siihen kuuluneita maita taloudellisilla ja poliittisilla toimilla.

Sirén muistuttaa, ettei Suomi ole entisen Neuvostoliiton maa.  

Lue myös:

    Uusimmat