Asiantuntija: Sikainfluenssa rantautuu lähipäivinä

Kuva: Lehtikuva

Sosiaali- ja terveysministeriön ylilääkäri Olli Haikala pitää sikainfluenssaepidemian leviämistä Suomeen hyvin todennäköisenä. MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Haikala uskoo ensimmäisten tapausten paljastuvan lähipäivinä.

- Voi olla, että meille tulee tartunnan saanut henkilö jo tänään. Se ei olisi mikään ihme eikä erityinen ongelmakaan muuta kuin siinä mielessä, että tietysti säikähtää, Haikala toteaa.

Diagnoosin saamisessa ei Haikalan mukaan ole kuitenkaan aihetta huolestua.

- Säikähtäminen on turhaa siinä mielessä, että me tiedämme mitä teemme ja olemme varautuneet terveydenhuollossa hoitamaan nämä kaikki tapaukset. Lisäksi tiedetään, että hoidosta on selvästi apua tässä sairaudessa, Haikala rauhoittelee.

Sikainfluenssan kantajia ei Suomessa todennäköisesti tulla eristämään.

- Oirehtivien ei pitäisi tietenkään mennä joukkotilaisuuksiin. Mutta Yhdysvalloissa paristakymmestä tapauksesta ainakin kymmenen ensimmäistä on hoidettu kotona, paitsi yksi joka lyhyen aikaa on ollut sairaalassa. Ja kaikki ovat parantuneet, Haikala korostaa.

Haikalan mukaan sikainfluenssan oireet ovat tyypillisiä influenssaoireita, kuten korkea kuume ja lihassärky. Jos oireet täsmäävät, pitää sairastajan ottaa yhteyttä terveyskeskukseensa, mistä saa toimintaohjeet.

Haikala vakuuttaa, että lääkkeet riittävät Suomessa, vaikka väestöstä sairastuisi kolmasosa. Varastossa on 1,3 miljoonaa hoitokuuria tamiflu-merkkistä lääkettä.

- Laskennallisesti se on niin iso osuus väestöstä, että pandemiat eivät ole ylittäneet koskaan tätä sairastuvuutta, Haikala korostaa.

Sisäministeriön pelastusylijohtajan Pentti Partasen mukaan Suomen tilannetta parantaa jo lintuinfluenssaan liittyvän pandemiauhkan aikana tehdyt suunnitelmat.

- Kun lintuinfluenssaan ja siihen liittyvään pandemian uhkaan muutamia vuosia sitten varauduttiin, silloin tehtiin sunnitelmia, jotka ulottuvat aivan keskushallinnosta paikalliselle tasolle. Näin ollen meillä on koko maassa käsitys siitä, minkälaisesta asiasta on kysymys ja miten se meihin voisi vaikuttaa, Partanen kertoo.

Katso Tanja Huutosen juttu (Kymmenen uutiset 28.4.2009)

Katso Tarja Hakulisen juttu (Seitsemän uutiset 28.4.2009)

Lue myös:

    Uusimmat