Asiantuntija: Seksillä kiristäminen on vallankäyttöä ja valtataistelua

Seksillä kiristäminen parisuhteessa on huono idea: kiristäminen ahdistaa ja vähentää haluja entisestään. – Seksiin liittyvillä asioilla voi helposti loukata toista osapuolta, ja sitä tulisi välttää, RFSU:n seksuaaliterapeutti Sari Mäki toteaa.

Vaimoa ei huvita koskaan. Mies vain puhuu, ei pussaa. Saisiko kiristämällä haluamansa: jos sinä et anna, halauksia ei tipu?

RFSU:n seksuaaliterapeutti Sari Mäen mukaan seksi ja seksuaalinen aktiivisuus ovat paitsi parisuhteen elinvoiman lähde, myös toistuvien riitojen aiheuttaja.

– Riitely voi puhdistaa suhteessa ilmaa ja vaikeatkin asiat olisi hyvä keskustella auki. Keskustelua ei tulisi käydä vain riidan aikana, vaan sen kuuluisi olla yksi tärkeä ja luonnollinen osa parisuhdetta, Mäki toteaa.

Mäen mukaan on tärkeää muistaa, että parisuhteessa jokaisella on vastuu siitä, että omaa mieltä painavista asioista puhutaan. Vain puhumalla voi vaikuttaa suhteen tilaan ja tapahtumiin. Jos riidan aihe on siivoaminen, seksiä ei pidä sekoittaa siihen.

– Kun ihmiset riitelevät, riidassa tulisi puhua vain juuri siitä asiasta, josta riita on lähtenyt liikkeelle. Riidassa ei pitäisi kaivella vanhoja riitoja tai nostaa esiin asioita, joilla voi loukata toista. Syyttely ja haukkuminen missään tilanteessa ei johda asioita eteenpäin, Mäki totea.

– Seksiin liittyvillä asioilla voi helposti loukata toista osapuolta, ja sitä tulisi välttää. Loukkaava käytös muistetaan yleensä pitkään ja sen anteeksiantaminen on todella vaikeaa.

"Seksin pitäisi olla suhteessa iloinen tapahtuma"

Netin keskustelupalstoilta löytyy runsaasti keskustelua seksillä kiristämisestä. Jos kumppani "ei koskaan anna" tai läheisyys on muuten kadoksissa, kiristämiseen ei saisi silti sortua.

Mäen kokemuksen mukaan naiset käyttävät seksiä miehiä helpommin pelivälineenä. Seksillä kiristäminen ei kuitenkaan anna toivottuja tuloksia, sillä se syö luonnollista seksuaalista halua toista kohtaan entistä enemmän.

– Seksillä kiristäminen on mielestäni vallankäyttöä ja valtataistelua. Hyvässä suhteessa kummankin osapuolen tulisi olla tasavertaisia. Ketään ei pitäisi kiristää millään asioilla, ei siis myöskään seksillä. On kiristettävä asia sitten mikä hyvänsä, voi sillä aiheuttaa parisuhteeseen ongelmia, Mäki sanoo.

– Seksin pitäisi olla suhteessa iloinen kahden aikuisen välinen vastavuoroinen tapahtuma, jossa annetaan ja saadaan asioita.

Kiristämisen kumppanina voi suhteessa kulkea painostaminen. Jokainen voi jossain elämänvaiheessa kokea seksuaalista haluttomuutta, mutta ketään ei saa kiristää tai painostaa.

– Yleensä, kun ihmisten kanssa puhuu seksuaalisesta haluttomuudesta, niin siinä yhteydessä nousee joskus esiin seksiin painostaminen. Vaikka seksi onkin luonnollinen osa aikuista parisuhdetta, ja suhteessa sitoudutaan myös siihen, niin siltikään kenenkään ei tulisi painostaa toista seksiin, Mäki sanoo.

– Tärkeää olisi puhua yhdessä kumppanin kanssa parisuhteen tilasta: siitä, miten kommunikointi, hellyys ja seksuaaliset tarpeet suhteessa pelaavat. Jos haluaa kumppaninsa haluavan enemmän seksiä, niin kiinnittäisin erityistä huomiota kommunikointiin, yhteiseen aikaan, läheisyyteen ja hellyyteen. Kumppanin seksuaalista halua voi ruokkia näillä asioilla. Haluttomuus seksiin tulisi uskaltaa myöntää ja kumppanin kanssa yhdessä etsiä keinoja, joilla siihen voidaan vaikutta.

"Kannattaa kertoa avoimesti mitä toiselta odottaa"

Miksi kukaan sitten kiristäisi seksillä? Mäen mukaan suurin syy on se, että kumppani halutaan saada toimimaan omien tarpeiden mukaan.

– Yleensä nämä kiristystilanteet liittyvät sellaisiin asioihin kuin kodin siivous, kunnossapito tai lastenhoito. Suhde on aina kompromisseja toisen ihmisen kanssa, ja suhteessa kummankin tulisi tulla kuulluksi, Mäki sanoo.

– Jos suhde halutaan saada toimimaan hyvin, kannattaa kertoa avoimesti mitä toiselta odottaa, liittyvät ne odotukset sitten normaalin arjen pyörittämiseen, parisuhteeseen tai seksiin.


Lue myös:


AVA/Maria Aarnio

Kuvat: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat