Asiantuntija: Ruusus-päätös muuttunee hovissa

Oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka katsoo, että Ruususen yksinhuoltajuus vaikutti osaltaan tuomioon.

Oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka toteaa Huomenta Suomen haastattelussa, että käräjäoikeus perusteli Pääministerin morsian -kirjasta nostettujen syytteiden kaatumista Susan Ruususen yksinhuoltajuudella.

Tiilikan mukaan tuomiosta välittyy, että käräjäoikeus halusi näpäyttää pääministeri Matti Vanhasta. Perusteluissa käytetään muun muassa perustuslain pykälää, jonka mukaan ministerien tulee olla rehellisenä ja tunnollisena tunnettuja kansalaisia.

- Juuri tämmöinen lievä moralisoinnin maku tästä tuomiosta välittyy. Siihen nähden, että meillä on ministereiksi valittu myös ihmisiä, joilla on rattijuopumustuomio tai pahoinpitelytuomio, tuntuu aika erikoiselta, että seurustelu yksinhuoltajan kanssa voisi jotenkin romuttaa tätä käsitystä pääministeristä rehellisenä ja tunnollisena kansalaisena.

- Vaikuttiko siis yksityisyyden kaventumiseen se, että Vanhanen seurusteli yksinhuoltajan eikä esimerkiksi lesken kanssa? Tiilikka kysyy.

Tiilikka pitää todennäköisenä, että hovioikeus muuttaa Helsingin käräjäoikeuden päätöstä kohukirjasta ainakin joiltakin osin.

"Suhteen kestoa ei voi tietää etukäteen"

Yksityisyyden kaventumista perusteltiin myös suhteen lyhyellä kestolla.

- Ihminenhän ei voi tietää ennen suhdetta, että kuinka kauan se tulee kestämään, Tiilikka huomauttaa.

Tiilikan mukaan syytteiden hylkäämistä perusteltiin myös hyvin kaunokirjallisin ilmaisuin. Hänen mukaansa osa perusteluista oli kuin suoraan Ruususen Pääministerin morsian -kirjasta.

- Mainittiin muun muassa, että he olivat aivan eri maailmoista, kun toinen oli ruokalaskujen kanssa kamppaileva yksinhuoltaja ja toinen maan suurin vallankäyttäjä. Toisaalta voidaan varmasti ilman tätä kirjaakin sanoa, että pääministerin elämä on erilaista kuin ruokalaskujen kanssa kamppailevan yksinhuoltajan elämä.

Prosessin käsittely hovioikeudessa ajoittunee Tiilikan arvion mukaan syksyn kunnallisvaalien paikkeille.

Lue myös:

    Uusimmat